Löysin kirjan Lontoon Heathrown lentokentältä. Täytyy sanoa, että tämä on ollut yksi parhaimmista sijoituksistani ikinä. Jos koskaan tähän törmäät, osta! Kirja kertoo yllättäviä asioita mielestä ja sen hallinnasta. Vaikka en kaikista asioista ole kirjan kirjoittajan kanssa samaa mieltä, tuo se enemmän ideoita, vastauksia ja välähdyksiä elämään kuin negatiivisia epäilyksiä.
Tämä kirja sai minut ajattelemaan ajatuksia. Doyle kirjoittaa, että ajatukset ovat sellaista huttua, joka vie mielen joko positiiviseen tai negatiiviseen suuntaan. Ajatuksia ei saisi uskoa. Ne ovat vaan ajatuksia, jotka tulee ja menee. Yleensä ajatukset suunnittelee tulevaa, murehtii tai miettii mennyttä. Sitten mieli jää siihen kiinni. Pitäisi vaan elää niillä, mitä on ja antaa ajatusten tulla ja mennä.
Olen aina ollut kova ajattelemaan, pyörittelemään asioita ja analysoimaan. Varsinkin analysoimaan toisten tekemisiä. Tätä kirjaa lukiessa sen on oivaltanut, mitä huttua ne ajatukset onkaan ja päästämään niistä irti. Eli elämään enemmän nyt ja tässä. Ottamaan kaikki vastaan niin kuin ne tulee ja hyväksymään sen.
Askel kuitenkin kerrallaan, sillä kun tulee torjutuksi työpaikan suhteen, joutuu keräilemään itseään hetken. Ei auta vaikka kuinka hyväksyisi mielestään...sillä ajatukset poukkoilevat kysymysten miksi? Miksen minä? Mikä minussa on vialla? välillä.
Uskon, että kirjan lukemisesta on ollut minulle suurta hyötyä. Toivottavasti siitä on sinullekin!
Hyvin samanlaisia ajatuksia esittää Eckhart Tolle kirjoissaan. Ihmisen päässä voi pyöriä jopa minuutin aikana ties kuinka paljon täysin järjettömiä ajatuksia, mutta niihin ei saa takertua. You are not your thoughts. Toisten tekemisiä on myös itse tullut "analysoitua", mutta se on niin turhaa. Ainoastaan pitäisi analysoida omaa toimintaansa ja käyttäytymistään, koska vain siihen voi vaikuttaa.
VastaaPoistaMut täytyypä itsekin tämä kirja joskus lukea :)
Oh, kiitos vinkistä Tollen suhteen :) Tykkään kovasti lukea näitä mindfulness-kirjoja. You are not your thoughts on juuri oikein.
Poista