Onnea on solmuton pää

Ennen lomaa tuntui, että pää hajoaa hetkellä millä hyvänsä. Se hajoaisi pienestäkin lisätyöstä, yllättävästä negatiivisesta asiasta tai melkein mistä vaan, mikä ei juuri nyt mahtunut minun päähäni. Eikä sinne mitään muutakaan mahtunut, koska oli täynnä solmuja. Tiedättekö sellaisia isoja laivojen köysien solmuja.

Viikko mökillä metsän keskellä oli ihanaa. Sai tehdä itselle tärkeitä asioita ja rauhoittaa mielen. Silti tuntui, että omassa elämässä oli uusia asioita, jotka keikuttivat henkistä hyvinvointia. En saanut niitä kuriin keskellä metsääkään. En tietenkään, koska niihin liittyi toinen henkilö ja niiden asioiden ratkaisemiseen tarvitsee mukaan aina myös sen toisen. 

Kun sitten lähdin Tukholmaan, tuli tarve kysellä asioita toiselta ihmiseltä. Kun kyselytuntini oli ohi, sain rauhan. Samaan aikaan laiva lipui pois Helsingistä, pois Suomesta, pois kiireestä ja stressistä kohti rakastamaani maata. Silloin aukesi ensimmäinen solmu. 

Toisen solmun ymmärsin avautuvan, kun istuin kiireisen shoppailupäivän jäljiltä hotellihuoneen lattialla ja sain hyvänmielen viestejä puhelimeeni. Silloin ymmärsin, että voi ottaa rennommin. Kaikkea ei tarvitse tietää heti ja kun malttaa odottaa niin hyvät asiat löytävät tien myös minun elämääni.

Juuri sillä hetkellä mikään ei painanut mieltä vaan olin iloinen kaikesta siitä, mitä juuri nyt minulla oli. Se oli valaiseva ja henkisen kasvun hetki. Olin lomalla rakkaassa kaupungissa. Vaikka tosin kipeänä niin täysin lomalla silti.

Nyt ainakin tiedän, että minulle rentoutuminen tarkoittaa matkaa Ruotsiin. Siellä mieli lepää ja silloin osaa ottaa vastaan asioita eri tavalla. 

Hmm..onkohan siellä Ruotsissa niitä kesämökkejä vuokrattavana.........

Miten jaksaa silloin, kun muut mollaa?

Tiedättekö sen hetken, kun kuulet jonkun mollaavan sinua joko päin naamaa tai vielä inhottavammin selän takana? Minulle kävin näin tänään eikä ollut ensimmäinen kerta. Vaikka joka kerta olen käynyt kyseisille ihmisille sanomassa, että voi puhua suoraan minulle, jos on sanottavaa, ei sitä koskaan tapahdu. Mistä sekin sitten johtuu? Mielelläni kuulisin palautteet suoraan eikä välikäsien kautta. Näin voisi keskustella rakentavasti ja asioista jäisi parempi mieli varmasti molemmille.

Kun nyt kuitenkin taas näin kävi, että puheet kantautuivat korviini, jouduin miettimään monta kertaa, mitä tehdä. Sanoako taas asiasta ihmisille vai antaa vaan olla? Päätin antaa olla ja miettiä vielä josko sitä puhuisi asiasta henkilöiden kanssa joskus myöhemmin.

Olin kuitenkin paljon reippaampi tällä kertaa kuin edellisellä. Edellisellä kerralla muistan kuinka kiukku muuttui lopulta itkuksi ja pettymykseksi. Pettynyt itseeni, kun en osaa tehdä asioita kuten muut sen haluaisivat. Tällä kertaa kyyneleet saivat jäädä. Jos ei ole pokkaa tulla sanomaan suoraan, voi moiset puheet unohtaa. Tiedän mihin itse pystyn ja teen asiat niin hyvin kuin mahdollista. Jos se ei riitä, ei minun paikkani ole tässä, missä nyt olen.

Leuka rinnasta ylös ja kohti uusia mollauskertoja! Kerta toisensa jälkeen minusta tulee kuitenkin vahvempi, joten antaa tulla vaan!

Olen onnellinen. Siis olen.

Poimin tänne kuvia, jotka kertovat hyvin paljon siitä, miksi ylipäänsä ajauduin siihen, että ajattelen elämää hieman pintaa syvemmältä. Nämä kertovat myös niitä ajatuksia, joita päässäni päivittäin pyörittelen.

Olen onnellinen siitä, että elämä on tuonut minut tähän pisteeseen. Onnellinen siitä, että elämän tarkastelu ja varsinkin negatiivisuuden poistaminen omasta elämästä, on nyt yksi minun tehtävistäni, jotta pystyn elämään paremmin itseni ja muiden kanssa.

Päämissiona on siis poistaa negatiivisuus ja tuoda iloa omaan ja muiden elämään.