Näytetään tekstit, joissa on tunniste onnellisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste onnellisuus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Onnea päiväkirjan sivulta

Nyt taas on niin onnea täynnä koko nainen, että ei edes kirjoittaa ehdi. Viime viikko meni täysin työn pyörteissä ja sitä edellinen Eindhovenissa. Sieltä onkin kuvaa ja videota, joita täytyy pian tännekin laittaa.

Reissulla tulee kirjoiteltua päiväkirjaa ja niin tein nytkin. Kun lentokone liitelee yläilmoissa ja aiheuttaa vatsanväänteitä, on hyvä keskittyä johonkin täysillä. Päiväkirja vie minut pois siitä ahdistuksesta, jota lentokone aiheuttaa ja hyvä niin. Tällä kertaa päiväkirjan sivut täyttyivät onnellisista asioista. Miten voikaa ihan tosissaan yksi kirja auttaa elämässä niin paljon, että koko ajan on levollinen olo? Vaikka en sitä ymmärräkään, olen asiasta iloinen, että näin kävi. On helpompi elää, kun ei jossittele erilaisia asioita tai suunnittele äärettömästi kaikkea.

Kuva kertoo, mistä asioista olin juuri sillä hetkellä onnellinen. Näitä listoja voisi ja kannattaisi tehdä useammin.


keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Top kymppi

Ihanat Poppanen ja Pitkätossu kirjoittivat onnellisuuden top 10 -listan. Eli mitkä asiat saavat sen euforian, ihanan tunteen. Ne asiat, jotka tekevät iloiseksi ja onnelliseksi. Ajattelin kirjoittaa niistä asioista, mitkä juuri tällä hetkellä tekevät iloiseksi, mutta mietittyäni hetken, tässä on nyt kyse niistä asioista, jotka pitkällä tähtäimellä ja aina saavat hyvän olon aikaan.

Huffington post kirjoittaa listan niistä, mitkä yleensä ihmisille aiheuttavat onnellisuuden fiiliksen. Tällä listalla olivat tietysti urheilu, seksi, rakkaus ja musiikki. Yllättävänä listassa oli mausteiset ruoat. En ole koskaan ajatellutkaan, että mausteet aiheuttavat päässä jonkunlaista hyvää oloa.
Oli ruoka mausteista tai ei, jos se on hyvää niin kyllä siitä iloiseksi tulee. Samalta listalta löytyy myös huumori, unelmointi ja luonto.

Mitä sinun listalta löytyisi?
Minun lista on aika pitkälti Huffington Postin kaltainen. Tämä ei kuitenkaan ole paremmuusjärjestys. Sitä en osaisi tehdä.

1. Lenny
Eläimet ja varsinkin minun huumoripelle on elämäni suola, tärkein maailmassa. Ei päivääkään ilman rakkautta, naurua ja ilon hetkiä hänen kanssaan. Lennyyn yhdistyy monet asiat tältä listalta. Rakkaus, urheilu, nauru ja luonto.

2. Urheilu
Olen vihdoin löytänyt omat ihanat lajini, joihin on jäänyt koukkuun ja tulee jopa vieroitusoireita, jos ei pääse näitä treenaamaan. Myös urheilun seuraaminen aiheuttaa suuria tunteita.

3. Rakkaat ihmiset.
Ystävät tekevät oloni aina tärkeäksi ja positiiviseksi. 

4. Nauru
Nauru on ihanaa! Oli se sitten mistä tahansa johtuvaa. Joskus naurattaa Lenny, joskus Aamulypsy ja joskus ihan vaan se, kun itse säätää jotain. Mutta olen onnellinen siitä, että joka päivä tulee kuitenkin naurettua ja enemmän minua näkee hymy huulilla kuin otsa kurtussa.

5. Valokuvaus
Ihana harrastus, josta joskus saa vähän rahaakin taskun pohjalle. Harrastuksena ihan vain ja täysin sen takia, että aiheuttaa paljon mielihyvää juuri sillä hetkellä ja monia vuosia jälkeenkin kuvia katsellessa. Kuvat ovat yksi tärkeimmistä asioista elämässäni. Jos palatavasta talosta ehtisi ottaa mukaan kolme tavaraa, ottaisin valokuvat, kameran ja päiväkirjat. Ja kamerankin tilalle saa uuden kaupasta, joten sekään ei ole niin tärkeä kuin kuvat ja päiväkirjat. 

6. Onnistumiset
Esimerkiksi täydellinen valokuva, positiivinen palaute työstä, kun itse tietää tehneensä parhaansa ja näkee, että se myös oikeasti riitti. Kun onnistun kouluttamaan Lennylle uuden asian tai kun opin itse jotain uutta vaikka urheilussa. Niistä kaikista tulee onnistumisen fiilis, joka on huikea.

7. Seksi - rakkaus - ihastuminen
Nämä tunteet kaikki tietävät. Ihastuminen on ihanaa.

8. Musiikki
Olette ehkä huomanneet, että viikon voimabiisin lisäksi täällä esiintyy myös muulloinkin musiikkia. Enemmänkin tekisi mieli laittaa, mutta sehän saattaisi lukijoita kyllästyttää. Musiikki soi korvilla hyvin useasti. Joskus hiljaisuus on musiikkia korvilleni, mutta hyvin usein tarvitsen sen jonkun power biisin, jolla saa hyvän mielen.

9. Luonto
Vihreän metsän tuoksu. Kun saa vetää keuhkot täyteen puhdasta ilmaa. Siitä tulee tunne, että on erityisasemassa, kun saa nauttia tästä. Sen takia nautin tästä meidän jokamiehen oikeudesta kulkea metsässä ja luonnossa joka päivä. Siitä saa energiaa ja hyvää mieltä. Sinne voi myös hukuttaa surunsa ja harrastaa joogaa.

10.Terveys
Kun saa herätä niin ettei mihinkään koske. Kun saa liikkua niin ettei mihinkään satu ja kun pystyy ylipäänsä liikkumaan. Se, kun ei kesällä ollut ihan joka päiväistä herkkua niin nyt sitä osaa arvostaa ja siitä saa hyvän mielen joka ikinen päivä. 



sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Päivän sanat

"Happiness is when what you think, what you say, and what you do are in harmony."
- Mahatma Gandhi

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Ilon kyyneleet

Viimeksi puhuin erilaisista itkuista. En kuitenkaan listannut sinne iloa ja onnellisuutta. Ehkä siksi, että juuri niiden kipujen kanssa ei tullut ilo ja onnellisuus mielessä muuten kuin silloin, kun Lenny jaksoi naurattaa.

Mutta nyt, kotona taas rakkaan koiran kanssa, tuli iloitku. Onkohan mulla lääkitys ihan kunnossa, kun koko ajan pitää jostain pillittää? Olen vain onnellinen tuosta yhdesta karvakasasta, joka jaksaa piristää joka päivä, oli sitten mikä oma mieliala tahansa. Olen onnellinen, että elämässäni on tulossa pian monia muutoksia ja uusia tuulia. Olen onnellinen, että minulla on maailman parhain koti, maailman parhaimmassa kaupungissa ja siihen päälle vielä maailman parhaimmat naapurit! Siinä on jo niin paljon onnellisuutta kerrakseen, että eihän se nyt ole ihme oikeasti, että se laittaa pillittämään.

Saan itkun aikaiseksi myös hyvästä biisistä ja elokuvan tai sarjan aikana. Viimeki katsoin Grace of Monacon ja tippa tuli linssiin. Eniten minua on vuosien saatossa kuitenkin itkettänyt sarja Alias. Kun Jennifer Garner itki, minä itkin. Aina. Ei poikkeuksia.

Tämmöistä tämä elämä herkkien kyynelkanavien kanssa on. Ainaista itkua.






keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Pienen pieni vahinko

Sunnuntaina kävi hassusti, kun koirat leikkivät selkäni takana ja pidin kummityttöä sylissä. Kohta koirat asuivat jalkojeni taipeisiin, horjahdin, selkä notkahti ja kuului järjetön rusahdus. Säikähdin ja luulin selvinneeni pelkästään sillä. Valitettavasti näin ei ollut. Maanantaina selkää jomotti ja tiistaina selkää särki.

Lääkäriltä sain relaxantteja ja buranaa... niin ja loppu viikon saikkua. Onneksi minulla ei ole alkamassa loma vielä, joten töitä tämä saikku ei sinänsä haittaa. Aina on kuitenkin ikävää olla pois töistä, koska tekemiset vain kasaantuvat ja heinäkuulle niitä on jo ajoitettu iso kasa.

Vaikka tiistaina nukuin pitkät päikkärit ja koitin lepuuttaa selkää, lääkkeiden jälkeen nukuin kuin tukki seuraavat 9 tuntia. Tämä päivä on vedetty kolmiolääkkeeksi luokiteltua lihaksien rentouttajaa ja oltu aivan pöllyissä. Tänään on otettu muistaakseni kahdet päikkärit ja lepuuteltu selkää urakalla. Myös lääkärin suositellut jumppaliikkeet on tehty. Pikku hiljaa alkaa selkä aukeamaan ja tässä iltasella pääsin käymään jopa Lennyn kanssa pienellä kävelyllä. Aamulla, kun en pystynyt edes kävelemään.

Voi kuinka pienestä voi joskus asiat olla kiinni. Koirien yllättävä tempaus ja minä olen sairaana kolme päivää. Olkaa onnellisia, mikäli juuri nyt saatte olla terveitä ja nauttia tästä hyisestä Suomen kesästä. Joka päivä, kun kipuja ei ole, tulee olla onnellinen. Sen päätin juuri tänään.




perjantai 21. maaliskuuta 2014

Onnellisuuden päivä

Eilen kuulema vietettiin onnellisuuden päivää. Enpä tiennyt tätä ennen kuin luin jonkun toisen blogista kyseisestä asiasta. Sitten mietin, olinko onnellinen eilen? Ei tarvinnut kauaa miettiä, koska tietysti olin. Mutta mistä se onnellisuus koostui juuri eilen? Täytyy ihan listata.

- terve koira
- äiti, joka suositteli kampaajaa
- ajatus käynnistä kampaajalla
- toimiva sykemittari
- kulutetut kalorit
- ei kipeä vatsa
- raikas ilma
- ystävän äiti, joka oli leiponut ruisleipää ja kysynyt voinkohan minä sitä syödä
- ajatus viikonlopusta ystävän luona
- kirsikkapuut Brooklynissä

Siinä ainakin ne, jotka nopeasti muistan ja jotka ovat täysin päiväkohtaisia. Paljon asioita siis, joista olin onnellinen. Ja myös kiitollinen. Mitä asioita sinun listaan tulee torstain osalta?


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Olen onnellinen. Siis olen.

Poimin tänne kuvia, jotka kertovat hyvin paljon siitä, miksi ylipäänsä ajauduin siihen, että ajattelen elämää hieman pintaa syvemmältä. Nämä kertovat myös niitä ajatuksia, joita päässäni päivittäin pyörittelen.

Olen onnellinen siitä, että elämä on tuonut minut tähän pisteeseen. Onnellinen siitä, että elämän tarkastelu ja varsinkin negatiivisuuden poistaminen omasta elämästä, on nyt yksi minun tehtävistäni, jotta pystyn elämään paremmin itseni ja muiden kanssa.

Päämissiona on siis poistaa negatiivisuus ja tuoda iloa omaan ja muiden elämään.