Näytetään tekstit, joissa on tunniste New York city. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste New York city. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Maailman ihanin arki

Voi kuinka mahtavaa oli se aika, kun odotti matkaa ja pian pääsi yhteen maailman parhaimmista kaupungeista. Ja oletin, että on ihan paskaa tulla kotiin. No eipä ollut. Oli ihanaa tulla kotiin. On ihana olla Suomessa. On ihanaa etten asu jenkeissä enkä varsinkaan New Yorkissa. On maailman parasta elää ja olla Tampereella.

Mistä tämä sitten johtuu? En oikeastaan tiedä. Ehkä sitä on vanhemmiten alkanut arvostaa erilaisia asioita kuin nuorempana ja näihin ei liity ehkä yksikään, mikä Manhattanilta löytyisi. Hiljaisuus, luonto, puhtaus. Ne ehkä ne suurimmat, joita tulee näin äkisti mieleen.

Vaikka New York on kiva kaupunki, on aika siirtyä jo eteenpäin näkemään muutakin. Tämmöinen olo tästä reissusta jäi päällimmäisenä. Ja toisena se, että en aio lentää kolmea tuntia enempää pitkiin aikoihin. Jos vain mahdollista, vältän koko lentämistä. Tulin niin huono-oloiseksi lentokoneessa, että sitä tunnetta en halua kokea kovinkaan montaa kertaa vuodessa. Oli hyvin lähellä etten mennyt halailemaan lentokoneen vessanpönttöä, niin huono olo oli. Veden juonti, suolaisen syöminen eikä mikään auttanut asiaa. Valitettavasti näin. Olisihan se kiva lentää ja nähdä paikkoja, mutta ei oman terveyden kustannuksella.

Eilen olen siivonnut laukkuja, pussaillut Lennyä ja nukkunut. Kuvia olen vaan vilkaissut, mutta en vielä ladannut koneelle. Eli tällä kertaa kuvituksena vain kännykkäkuvia. Kunnon postaukset ruoasta ja muusta tulossa kuitenkin pian. Näistä kuvista saa vähän käsitystä tulevasta.










tiistai 25. maaliskuuta 2014

Näe ja aisti New Yorkissa

Tässä hieman listaa siitä, mitä on ajateltu käydä katselemassa ja aistimassa loman aikana. Varmasti osa jää tekemättä, koska pointtina tällä reissulla on valokuvaus ja rentous. Ei siis kieli vyön alla käydä näitä katsomassa, mutta on hyvä olla jokin ohjenuora.

Kuva täältä
Vapaudenpatsas Staten Island ferryltä katsoen. Ajateltiin ettei jakseta mennä katsotaan Lady Libertya saarelle vaan huristellaan ohi lautalla ja käydään Staten Islandilla syömässä. Tuttavani antoi hyvän vinkin italialaisesta paikasta, joten ehkäpä kokeilemme sitä. Yritetään palata saarelta siten, että nähdään auringonlasku samalla. Katsotaan kuinka hyvin onnistutaan.





Kuva: Wikipedia
Financial district
on paikka, josta olen viipottanut ohi, mutta en ole koskaan perehtynyt asiaan sen kummemmin. Saattaa olla, että myös tällä kertaa se jää väliin, mutta mikäli ehditään niin siellä voisi käydä pyörähtämässä.









The high line
on 1,6 kilometriä pitkä puisto, joka sijaitsee vanhan ilmajunaradan raiteilla. Tässä on hienosti käytetty tilaa hyväksi. Se sijaitsee Manhattanin länsirannalla, 10th Avenuen tuntumassa, ja ulottuu Gansevoort Streetiltä 30th Streetille. Täälläkään en ole talvesta johtuen koskaan käynyt. Nyt kuitenkin oletan, että huhtikuussa talvi on jo selätetty ja tänne on mukava mennä katsomaan kaupunkia eri näkökulmasta. Mulla on jotenkin sellainen olo, että reissulta palattuani täytyy High Linestä tehdä aivan oma postauksensa.



Kuva täältä
High Lineltä poistutaan ainakin hetkeksi Chelsea marketiin. Tänne menee varmasti muutama dollari rahaa ja täältä lähdetään vyöryen ulos. Eniten kiinnostaa One Lucky Duck ja sen luomutuotteet, Los Tacos No.1 ja erilaiset mausteet. Mausteita pitäisi ainakin löytyä Spices and tease -nimisestä kaupasta.






Central Park on paikka, jossa olen molemmilla Nycin vierailuilla käynyt, mutta vain piipahtanut. Aina on ollut super kylmä eikä ole kiinnostanut olla kamalassa tuulessa siellä. Nyt toivon, että sää on parempi ja pääsen kuvaamaan ainakin kuvassa näkyvää Alice in wonderland -patsasta.
Samalla, kun vierailee Central Parkissa, täytyy pistäytyä Upper East siden puolella. En ole siellä juurikaan kävellyt ja muutama kuva niistä kaduista olisi kiva saada. Varsinkin, jos siellä kukkii jo kirsikkapuut. Tai mitkä hyvänsä vaaleanpunaiset puut.

Unisphere sijaitsee Flushing Meadows -puistossa Queensissa. Aika huudeilla sijaitsee myös Metsien kotiareena ja siellä kävinkin viimeksi. Tätä nähtävyyttä en sitten vaan ymmärtänyt liittää siihen reissuun. Noh, tällä kertaa sitten! Unisphere on 42 metriä korkea ruostumatonta terästä oleva maapallo. Se rakennettiin alunperin vuoden 1964 maailmannäyttelyä varten. Teemana silloin oli "Peace Through Understanding".







Times Square on paikka, jossa täytyy käydä ainakin kerran elämässään. Ystäväni ei ole siis kertaakaan käynyt Nycissä, joten Times täytyy iltaisella käydä kurkkaamassa. Ehkä ennen tai jälkeen Broadway-esityksen. Ja itsekin haluan uudella kamerallani (Olympus OM-D E-M1) ottaa kuvia valomerestä ja sadoista turisteista.




Top of the rockiin menemme tänä vuonna aivan varmasti. Päivättömät liput on jo ostettu. Luulisi nyt yhtenä päivänä täytyy olla niin hyvä ilma illalla, että voimme kiivetä sinne ylös. Pelottaa  jo valmiiksi, mutta mitäpä ei tekisi hyvien kuvien eteen. Onneksi nyt on tukea ja turvaa ystävästä. Yksin voisi olla toinen juttu. Haluan kiivetä ylös siihen aikaan, että aurinko alkaa jo laskea. Sitten Manhattanin valot syttyvät ja kaikki on varmasti äärettömän kaunista.



kuva
Brooklyn bridge & Brooklyn bridge park ovat asioita, jotka olen kertaalleen nähnyt ja kokenut, mutta en ole koskaan kävellyt sillalla. Se on aina ollut jossain remontissa, joten kävely on jäänyt sikseen. Tällä kertaa kävelemme sen ehkäpä muutamaan otteeseen, koska kämppä sijaitsee huudeilla ja siitä on mukava kipaista Manhattanin puolelle.


keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Ystävä ja 59 päivää


Sain viime viikolla hyviä uutisia. Ystäväni lähtee mukaan New Yorkiin ja saan siis matkaseuraa! Tämä on aivan huikeaa! minua iloisempi oli varmastikin äiti, joka ei oikein välitä, kun matkustelen yksin.

Olen siis suurimman osan reissuistani tehnyt yksin. Brisbane, Nyci ja monet italian kaupungit on kuljettu läpi yksin. Muutamilla kerroilla on toki ollut ihanaa matkaseuraa enkä ole oikein osannut sanoa kumpi lopulta olisi parempi, yksin vai yhdessä. Pidän yksinolosta ja reissaamisesta omassa aikataulussani. Mutta nyt, kun ystäväni ilmoitti tämän iloisen uutisen tai siis kysyi voisiko hän lähteä völjyyn, olin enemmän kuin innoissani. Nyci on kerran nähty jo yksin, kerran huonossa seurassa (eli oikeastaan yksin) ja nyt sitten maailman parhaassa seurassa!

Ystäväni liittyminen matkaan mahdollistaa erilaisia asioita kuten sen, että uskallan lähteä käymään New Yorkin yöelämässä, joistain kuvista löytyy minun pärstäni ja saan puhua jollekin koko viikon. Ja se nauru. Sitä riittää koko viikoksi aivan varmasti! Ystävälläni on myös erittäin hyvä maku vaatteiden suhteen, joten kaiken tämän lisäksi saan vielä makutuomarin kauppaan. Täydellistä!

Tietysti myös nämä ennen reissua -päivät kuluvat mukavammin, kun voin ystävän kanssa fiilistellä. Ystäväni matkustaa nyt ensimmäistä kertaa Yhdysvaltoihin niin pääsen olemaan pienenä oppaana järjestelyissä. Paikallisia oppaita meillä on ehkä parikin kappaletta, kun perille päästään. Kaikkea en onneksi minäkään vielä New Yorkista tiedä.

Tarkempia suunnitelmia reissusta tulossa myöhemmin. Nyt jäljellä 59 päivää ja ilo on ylimmillään!


Kuva

Kuva: Lucas Jackson


torstai 9. tammikuuta 2014

100 päivää

Laskurin mukaan tänään on sata päivää jäljellä siihen, että Finnair nousee ilmoihin ja vie minut isoon omenaan. Sata päivää. Se tuntuu vähältä. Laitoin laskurin päälle silloin, kun matkaan oli vielä reilu 200 päivää aikaa. Se tuntui pitkältä ajalta, mutta siinä välissä oli joulu ja muita odotuksia sisältäviä asioita. Nyt tilanne on se, että odotan vain ja ainoastaan Nykin matkaa.

Te, jotka seuraatte minua Pinterestissä, olette varmasti huomanneet, että ajatukset on suunnattu melkein 100 % Nykiin. Pinteres täyttyy erilaisista nähtävyyksistä, ravintoloista ja katukuvista. Se on minun aarrekarttani matkalle. Toivon näkeväni näistä asioista suurimman osan ja toivon saavani yhtä hienoja kuvia sieltä kuin, mitä Pinterest tarjoaa. En kuitenkaan juokse paikoissa kieli vyön alla vaan menen vähän minne nokka näyttää, karttaa silmällä pitäen. Tärkeintä kuitenkin on se, että saan viettää aikaa juuri siinä kaupungissa.

Se on jännä, miten elämään asennoituu eri tavalla, kun on jotain, mitä odottaa paljon. Olo on energisempi ja jos joskus masentaa, avaa vaan aarrekartan asiasta tai google kuvahaun ja mieli paranee. Ehkä juurikin tämän takia minulla on aina joku suunnitelma menossa tulevaisuutta varten. Se saattaa olla matka, juhlat tai projekti. Mutta kuitenkin jokin, mistä saan hyvän mielen.

Mikäli sinulla on jotain hyviä NYC-vinkkejä, kerro ihmeessä täällä tai pinnaa Pinterestiin. Otan mielelläni kaikkia juttuja vastaan!