Mistä tämä sitten johtuu? En oikeastaan tiedä. Ehkä sitä on vanhemmiten alkanut arvostaa erilaisia asioita kuin nuorempana ja näihin ei liity ehkä yksikään, mikä Manhattanilta löytyisi. Hiljaisuus, luonto, puhtaus. Ne ehkä ne suurimmat, joita tulee näin äkisti mieleen.
Vaikka New York on kiva kaupunki, on aika siirtyä jo eteenpäin näkemään muutakin. Tämmöinen olo tästä reissusta jäi päällimmäisenä. Ja toisena se, että en aio lentää kolmea tuntia enempää pitkiin aikoihin. Jos vain mahdollista, vältän koko lentämistä. Tulin niin huono-oloiseksi lentokoneessa, että sitä tunnetta en halua kokea kovinkaan montaa kertaa vuodessa. Oli hyvin lähellä etten mennyt halailemaan lentokoneen vessanpönttöä, niin huono olo oli. Veden juonti, suolaisen syöminen eikä mikään auttanut asiaa. Valitettavasti näin. Olisihan se kiva lentää ja nähdä paikkoja, mutta ei oman terveyden kustannuksella.
Eilen olen siivonnut laukkuja, pussaillut Lennyä ja nukkunut. Kuvia olen vaan vilkaissut, mutta en vielä ladannut koneelle. Eli tällä kertaa kuvituksena vain kännykkäkuvia. Kunnon postaukset ruoasta ja muusta tulossa kuitenkin pian. Näistä kuvista saa vähän käsitystä tulevasta.
Oih, mitkä ihanat korkkarit näenkään sun jalassa!!! :) Sama juttu mulla, en pidä ollenkaan pitkistä lennoista ja niillä menee vatsa helposti sekaisin. Ja sitten kun mulla on vatsa tarpeeksi kipeä, en voi juoda edes vesipisaraa - syömisestä puhumattakaan. Ja eihän se lentäminen mitenkään kovin kivaa ole muutenkaan.
VastaaPoista