torstai 10. huhtikuuta 2014

Mielen valmistaminen lomaan

Tämähän ei siis ole mikään matkablogi. Tämä blogi kertoo positiivisesta elämästä ja kuinka siihen päästään. Mutta minulla se matkustelu vaan on yksi positiivisen elämän osa. Se on mukava harrastus ja tapa viettää vapaa-aikaa. Se on myös hyvä väline stressin lievennykseen. Monet sanovat ettei työstressi hälvene ennen kuin oikeasti lähtee pois, kauas pois. Itsellä stressi lievenee heti, kun pääsee kotiin ja on koiran ja läheisten kanssa. Tai menee mökille tai on metsässä. Mutta sitten, kun lähtee oikeasti kauas niin pystyy sanoa 100 % varmaksi, että yksikään työasia ei edes ehdi pyörähtää mielessä! Tai näin olen ainakin ennen pystynyt sanomaan.

Saa nähdä, miten tällä reissulla käy. Työpöydälle jäi lista töistä, jotka täytyy tehdä heti, kun palaa lomalta. Heti samalla viikolla on iso tapahtuma, johon täytyy tehdä viimeiset valmistelut. Sitten on se itse tapahtuma ja jälkihoito. Mutta näitä asioita ei voi aiemmin hoitaa ja ne eivät siitään parane vaikka kuinka stressaisin ja miettisin listaa, mitä pitää tehdä. Kuten siis huomaatte, olen aloittanut jo..voisiko sanoa down shiftauksen lomaa ajatellen. Nykyisessä työssäni on niin hektistä, että pitää ottaa oma aikansa sille, että saa puhdistettua mielen ja sitten vasta lähtemään hyvällä mielellä lomalle. Tämän takia olen lomalla jo huomenna, käyn kasvohoidossa ja kampaajalla. Aion oikein hemmottella itseäni. Sitten voin siirtää ajatukset rauhassa töistä lomaan ja New Yorkiin. Tällä tavalla varmistan itselleni hyvän ja stressittömän loman. Joudutteko te tekemään samaa vai onko lomamoodi päällä heti, kun työpaikan ovi sulkeutuu?


Kuva

1 kommentti:

  1. Mukavaa lomaa :) nauti elämästä ja herkuttele, shoppaile, anna "tuulen viedä minne ikinä se tahtookaan". Instassa odottelen kuvia ihanasta citystä ja sun lomasta! Turvallista matkaa!
    Terkkusin auringonkukka1

    VastaaPoista