En pystynyt aloittamaan haastetta millään. Kolmen ensimmäisen viikon kysymykset olivat todella vaikeita. Sain vain pariin kysymykseen vastaukset, mutta sitten loppuivat rahkeet. En löytänyt vastauksia millään. Sitten tuli neljäs viikko ja aiheena oli suhde itseen. Vasta silloin ymmärsin, mikä tässä hommassa oli oikein kysymys minulle. Ensin piti selvittää suhde itseen, vasta sitten pystyi miettimään asioita kuten perhe, raha, työ ja niin edelleen.
Minulle haaste siis alkoi vasta siitä, että pohdin suhdetta itseeni. Tässä yksi kohta mietinnöistäni
"Menneisyyden kahleista on päästävä, jotta voi mennä eteenpäin. Sitten toivon, että rakkaus voi tulla elämääni, pääsen uuteen työpaikkaan ja saan elämälleni jonkunlaisen uuden suunnan."
Tuosta kirjoituksesta on muutama viikko. Olen näinä viikkoina meditoinut, joogannut ja lukenut paljon intuitiosta. Sen myötä voisinkin kirjoittaa nyt tuon lauseen uudelleen. "Menneisyyden kahleista on päästävä, jotta voi mennä eteenpäin. Toivon, että saan uuden työpaikan, löydän paljon haasteita, joita voittaa ja haasteiden myötä löydän uuden suunnan elämääni."
Tämä haaste ja kirjoittaminen yhdessä joogan, meditaation ja aiheeseen liittyvän kirjallisuuden lukeminen on auttanut paljon. Enää tulevaisuus ei stressaa niin paljon vaan uskon siihen, että kaikki hyvä tulee aikanaan ja jokaisella asialla, joka tapahtuu on oma tarkoituksensa.
Tällä hetkellä työtön työnhakija on super onnellinen <3
Jos vähääkään tuntuu, että jotain tarttis tehdä, suosittelen ehdottomasti tätä Minna Immosen kurssia. Ja tämä ei ole mikään mainos. Olen sitä mieltä, että kirjoittaminen on yksi parhaista keinoista parantaa elämänlaatua.
Kiitos vinkista, kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta :)
VastaaPoistaHyvä juttu :) kannattaa tutustua!
PoistaEi kun siis kurssi, kurssi! :)
VastaaPoistaHyvä kuulla, että olet superonnellinen työtön työnhakija :) Myös omalla kohdalla se n. 7kk työttömyys pari vuotta sitten oli oikeastaan parasta mitä silloin saattoi tapahtua. Ja itsehän sen valitsin, kun lähdin vanhasta työpaikasta. Silloin oli oikeesti aikaa miettiä, mitä tulevaisuudelta haluaa ja pääsi irti vanhoista ajattelumalleista. Jooga&meditaatio oli siinä hyvänä apuna ja tietysti myös aihetta koskevien kirjojen ja artikkeleiden luku.
VastaaPoista