Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusi elämä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusi elämä. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. maaliskuuta 2014

Kun vanha jää taakse

Kaikki sanovat aina, että missään vanhassa ei saa elää ja elämää kuuluu mennä eteenpäin. Valitettavasti olen joutunut kuitenkin olemaan kiinni vanhassa elämässä entiseen elämääni kuuluneen ihmisen takia.

Nyt käynyt niinkin kivasti, että olen vapautunut kokonaan tästä vanhasta elämästä! Ja vaikka olen yli kaikesta paskasta, mitä siihen elämään kuului, on kuitenkin kiva päästä täysin irti ihmisestä, joka kaiken negatiivisuuden elämässäni aiheutti. Voisi kai siis sanoa, että nyt se minun elämä alkaa! Johan tässä on sitä elämän alkua pari vuotta saanut odotella. Kiitos vaan hänelle, kun hoisi asiat kunnolla loppuun.

Kaikista parisuhteista ja varsinkin niistä huonoista oppii jotain. Tästä edellisestä opin hyvin paljon ja kasvoin ihmisenä suuresti. Aina toiset ihmiset opettavat ja koska minulle tämä oli pisin parisuhde, tuli opittua sen aikana ja sen jälkeen. Varsinkin tämä jälkeen aika on ollut kovaa tekemistä. Olen saanut nostaa itseäni syvästä suosta. En olekaan lihava tai ilkeä akka. Olen reilu ja rakastettava. Näitä täytyy itselle hokea joka päivä. Minä olen hyvä ihminen vaikka kuka sanoisi mitä. Tämä blogi on myös osa sitä oppimista hyvään elämään. Yritän tehdä asioita niin, että ne tukisivat aina sitä hyvän elämän tavoitetta, joka minulla on.

Vaikka kirjoitus oli hieman ympäripyöreä, saatte käsitystä sentään minkälaiset ovat lähtökohdat olleet ja nyt voin sanoa, että jippii elämä ja positiivisuus! Ei enää negatiivisia ihmisiä ympärille eikä pakolla parisuhdetta, jos siihen ei ole luonnollista ryhtyä. Kaikki vain hyvän kautta.


keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Hyvää uutta vuotta 2014


Mitä lupauksia tuli tehtyä? Kenties enemmän liikuntaa, vähemmän syömistä jne? Nämä perus..

Itse en yleensä tee mitään lupauksia. Ne ei nimittäin yleensä pidä. Tänä vuonna en myöskään tehnyt mitään lupauksia vaan olen jo aiemmin päättänyt, että tämä elämä menee positiivisempaan suuntaan koko ajan. Ja, että koko ajan minusta tulee positiivisempi ja parempi ihminen.

Ainakin alku on ollut lupaava. Katsotaan miltä näyttää esim. vuoden päästä. Mahtavaa vuotta 2014 kaikille teille!