Näytetään tekstit, joissa on tunniste positiivisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste positiivisuus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. tammikuuta 2015

Positiivinen yllätys

Matkustan juuri junalla Helsinkiin. Lähtö aamulla tarkoitti, että halusin ottaa kahvin mukaan asemalta. Olin yllättynyt, kun kahdessa ensimmäisessä kahvilassa ei ollutkaan soija- tai kauramaitoa, jota minä kahviini tarvitsen. 

Olin melkein luopunut toivosta, kunnes huomasin aseman uudemmassa aulassa Hella & Huone Delin. Siellä ystävällinen nainen kertoi hymyillen heillä olevan soijamaitoa. Kuulema totta kai on. 

Voi miten hyvälle tuulelle voi yhdestä kahvista ja soijamaidosta tulla! Luulin, että nykyisin erikoismaidot kuuluvat kaikkien kahviloiden valikoimiin. Eri juttu se oli 10 vuotta sitten, kun juuri kukaan ei ollut kuullutkaan soijamaidosta. 

Kiitos siis H&H Deli soijamaidosta ja ystävällisestä palvelusta. 


perjantai 5. syyskuuta 2014

Päivän sanat

On niin monia hyviä sanontoja, lainauksia ja aatoksia, joita tulee luettua siellä sun täällä. Nyt ajattelin, että voisin jakaa niitä aina silloin tällöin teidän kanssa.

Positiivista päivää ja ihanaa viikonloppua!





tiistai 12. elokuuta 2014

Asenteesta kiinni

Kaikkihan on asenteesta kiinni. Kuten se, että vaikka sataa paskaa niskaan, ei sitä harmitella päivää kauempaa. Otetaan vähän suklaata ja painetaan taas eteenpäin positiivisella mielellä. Päivä tädin rakkaiden kanssa Serenassa, viikonloppu Lennyä hoitaen, hurja marjasato metsästä naapurin kanssa ja vähän ehkä yllätävätkin kahvit Näsinneulassa teki terää. Ihan kuin olisin ollut lomalla. Maanantai oli sad but true, mutta tiistai on taas toivoa täynnä. Vai onko se sanonnan mukaan torstai? No täällä ainakin nyt tiistai!



perjantai 21. maaliskuuta 2014

Onnellisuuden päivä

Eilen kuulema vietettiin onnellisuuden päivää. Enpä tiennyt tätä ennen kuin luin jonkun toisen blogista kyseisestä asiasta. Sitten mietin, olinko onnellinen eilen? Ei tarvinnut kauaa miettiä, koska tietysti olin. Mutta mistä se onnellisuus koostui juuri eilen? Täytyy ihan listata.

- terve koira
- äiti, joka suositteli kampaajaa
- ajatus käynnistä kampaajalla
- toimiva sykemittari
- kulutetut kalorit
- ei kipeä vatsa
- raikas ilma
- ystävän äiti, joka oli leiponut ruisleipää ja kysynyt voinkohan minä sitä syödä
- ajatus viikonlopusta ystävän luona
- kirsikkapuut Brooklynissä

Siinä ainakin ne, jotka nopeasti muistan ja jotka ovat täysin päiväkohtaisia. Paljon asioita siis, joista olin onnellinen. Ja myös kiitollinen. Mitä asioita sinun listaan tulee torstain osalta?


torstai 30. tammikuuta 2014

Me, my self and I

Itsetunto eli oman arvon tunto määrittää paljon sitä, onko ihminen henkisesti hyvällä vai huonolla puolella elämää. Mikäli itsetunto on maassa, ei voi odottaa, että henkinen kantti olisi kovinkaan vahva. Näin ainakin omalla kohdallani on ollut. Aina, kun on sattunut ja joku lyönyt maan rakoon kuin mitäkin muurahaista, on henkinen puoli todella väsynyt.

Body & Mind -projektissa yhtenä osuutena oli henkinen hyvinvointi ja itsetunto. Oli mahtava tunne päästä kertomaan, että minun itsetuntoni on hyvä. Oikeasti hyvä. En vihaa itseäni mistään kohtaa, miten voisin, jos treenaan. Treenatessa täytyy rakastaa jokaista kohtaa kropasta, jotta voi saada siitä vielä paremman ja jotta motivaatiota riittää jatkamaan. Minulla olisi mahdollisuus vihata jenkkakahvoja, koska sellaiset löytyy. Mutta miksi kuluttaa energiaa vihaamiseen? En usko, että negatiivisella ajattelulla pääsee mihinkään. Senpä takia olen opetellut rakastamaan itseäni tällaisena kuin olen ja kroppaan liittyvät ajatukset tulevat halusta tehdä muutosta parempaan elämään.

Vanha sanonta sanoo, että itseään pitää rakastaa ennen kuin voi rakastaa ketään toista. Se on täysin totta. Aiempien kokemusten myötä olen vihdoin päässyt pois synkkyydestä takaisin iloiseen aurinkoiseen omaan itseeni ja taas olen sitä mieltä, että olen rakas ja täysin kasvavassa iässä. Kasvu tapahtuu tosin vain pääkopan sisällä ja henkinen minä nousee suurempaan rooliin. Ihmisenä tuskin olen koskaan valmis ja aina pitää oppia uutta. Persoonaa ei voi muuttaa, mutta käyttäytymistä ja ajattelutapoja voi.

Muista rakastaa itseäsi!


keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Säällä kuin säällä

Tätä on odotettu! Pakkaset ovat ilahduttaneet meitä jo parin viikon ajan. Eikä ihan mitkä tahansa pakkset vaan esimerkiksi Pirkanmaalla joka aamulenkki on tehty noin -20 asteen pakkasessa ja iltapäivästäkin vielä -15 on aivan normaalia. Ensi viikolle on luvassa enää noin -10 ja tuossa aamulla mietin, että silloinhan ulkona varmaan tulee lenkkeiltyä syyssormikkaissa. Sehän tuntuu melkein jo kesältä! Toki kaikista parhain sää on aurinkoinen -5, mutta tänä vuonna myös aurinkoinen -15 on päässyt suosikkieni joukkoon.

Tämä aurinkoinen pakkanen on auttanut minua hyväksymään pakkasen ja varsinkin kovat pakkaset. Toissa jouluna olimme Lapissa ja siellä saattoi aamulla mittari näyttää -35. Silloin ei kovin pitkää lenkkiä edes voinut tehdä, kun koiran tassut alkoi jäätyä. Mutta ulos mentiin, tietysti. Luulen, että koiran saapuminen elämään on edesauttanut hyväksymään sään kuin sään. Jos koiraa ei olisi, en kävisi joka päivä kolme kertaa lenkillä enkä varsinkaan neljän aikaan aamulla. Enkä todellakaan silloin, kun sataa ja on rapaista tai 20 astetta pakkasta.

Mihin kaikkeen sitä ihminen oikeasti pystyy, jos inhottavimmat asiat maailmassa saattaa muuttua normaaleiksi ja hyvinkin siedettäväksi vain sen takia, että ne on tehtävä? Pakko. Ja tässä koiratapauksessa toisen takia. Toisen hyvinvointi menee oman edelle kerta heitolla.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Aarrekarttaa ja mielen hyvinvointia

Otin osaa Lilyn Body & Mind -projektiin ja tein aarrekartan Pinterestiin. Olen kuullut näistä aarrekartosita, että tyypit tekee niitä ja sen avulla menevät kohti unelmia. En ole koskaan kokeillut tätä, mutta nyt päätin ottaa osaa tähän ja tein ihka ensimmäisen aarrekarrani.

Itselle tällä hetkellä unelmat liittyvät hyvinvointiin ja positiiviseen elämään. Vain positiivisia juttuja elämään ja kaikki negatiivisia asioita aiheuttavat suljetaan pois. Esimerkiksi mikäli joku ärsyttää vaikka facebookissa eikä osaa muuta kuin valittaa elämästä, suljen sellaisten henkilöiden uutisten näkymisen siellä kokonaan.

Positiivisia asioita on paljon luvassa tälle vuodelle. On synttärikemuja, mökin kunnostusta, terassin rakennusta, pihan muokkausta ja ennen kaikkea matka New York Cityyn huhtikuussa. On myös haasteita, nimittäin koiran kanssa pitäisi päästä taipumuskokeista läpi. Tähän haasteeseen liittyy varmasti monia huonojakin päiviä ja niistä täytyy oppia. En laittanut tuota tapumuskoetta nyt aarrekarttaan erikseen vaan lisään sen lähinnä yleisenä huomiona positiivisen elämän alle ja onnistumisiin.

Olen kuullut, että kun unelmat ja haaveet kirjoittaa ylös, ne toteutuu. Oletko sinä tehnyt tätä ja huomannut samaa? Tämän vuoden joulukuussa on aika käydä tätä karttaa läpi ja katsoa onko mikään mennyt kuten näin tammikuussa toivoin.

perjantai 3. tammikuuta 2014

Positiivisuus on p******tä

Kipeänä hautautuu ajatuksissaan hyvin herkästi maailman syvimpiin kolkkoihin. Silloin positiivisuutta saa hakemalla hakea ja usein sortuu siihen ettei edes hae vaan kaikki on yksinkertaisesti huonosti. Huomasin itsestäni äskeittäin uuden piirteen, nimittäin minua ei kiinnostanut olla sosiaalinen, kun olin kipeä. Kroppaa särki ja ajatukset olivat vain negatiivisia. Ei tehnyt mieli nähdä ketään eikä puhua kenellekään. Onneksi se meni nopeasti ohi ja nyt pää alkaa olla jo positiivisemmalla puolella.

Tänä aamuna tapahtui kuitenkin niin, että koira sairastui. Sen naama turposi yhtäkkiä aivan muodottomaksi ja silloin se omassa itsesäälissä kieriskely loppui kuin seinään. Enää ei ollut mikään paikka kipeä tai en muistanut ainakaan, että olisi ollut, sillä toisella oli asiat paljon huonommin.
Näin jälkeenpäin vain naurattaa se paniikki, mikä tuli, mutta onhan se ymmärrettävää. Oli kuitenkin hienoa huomata, että itsestä löytyy hyvin herkästi se puoli, että muut menee oman hyvinvoinnin edelle. "Ei minulla ole väliä, kunhan tuo toinen--". Ei tässä siis ihan itsekkäitä ollakaan!

Tässä vähän kuvamateriaalia turvonneesta kundista. Kaikki on hyvin nyt kyytablettien ja kortisonipiikin ansioista. Kyseessä oli vain tavanomainen allerginen reaktio. Mistä se tuli, en osaa sanoa.




keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Hyvää uutta vuotta 2014


Mitä lupauksia tuli tehtyä? Kenties enemmän liikuntaa, vähemmän syömistä jne? Nämä perus..

Itse en yleensä tee mitään lupauksia. Ne ei nimittäin yleensä pidä. Tänä vuonna en myöskään tehnyt mitään lupauksia vaan olen jo aiemmin päättänyt, että tämä elämä menee positiivisempaan suuntaan koko ajan. Ja, että koko ajan minusta tulee positiivisempi ja parempi ihminen.

Ainakin alku on ollut lupaava. Katsotaan miltä näyttää esim. vuoden päästä. Mahtavaa vuotta 2014 kaikille teille!








torstai 21. marraskuuta 2013

"Optimismi on valinta"

Luin ihanan näyttelijättären Seela Sellan haastattelun ja hän on kyllä yksi minun idoleistani, mitä tulee positiivisuuteen ja optimistisuuteen. Haluan nyt jakaa teidän kanssa Seelan terveysvinkit:
Seela Sella.
Kuva: Tampereen teatteri
  • Nauti elämästä joka päivä
  • Nuku lyhyet päikkärit
  • Irrota arjesta ja mene teatteriin
  • Unelmoi 
Olen näistä hyvin pitkälle samaa mieltä. Lisäyksenä voisi olla, että liiku ja löydä se oma aivojen tuuletus -lajisi. Ja ehkä vielä se, että naura joka päivä. Jos ei naurata, hymyile edes. Silloin koko kroppaa hymyilee ja tulee edes hetkeksi vähän parempi olo.

Itsellä on onneksi niin mukavia työkavereita, että heidän kanssa tulee naurettua vähän joka päivä. Ja kotona on niin humoristinen koira, että välillä saa vedet silmissä nauraa sen tempauksille. Tietysti myös ihanat ystävät laittavat pitkin viikkoa hymyilemään, kun saa viesteja ja mukavia ajatuksia tänne päin.

Siispä, hymyile!


 



keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Positiivinen=stressitön arki

Arki rullaa nyt positiivisella asenteella. Ei stressiä esimerkiksi tekemättömistä töistä, mikäli niitä ei ole tehnyt sen takia, että ei ole vain yksinkertaisesti ehtinyt. Ei stressiä siivouksista, joita ei ole ehtinyt tehdä eikä siis stressiä mistään, mitä ei ehdi tehdä.

Puhuin aiemmin siitä, kuinka stressaavaa arki joskus on juuri tekemättömien töiden takia. Nyt olen huomannut, että kaikki sujuu paljon näppärämmin, kun ei stressaa. Johan sitä meni energiaa pelkään stressaamiseen ja sen takia ei saanut mitään tehtyäkään.

Nyt arki on aikalailla töitä, koiraa, kotia ja omia harrastuksia. Koira tietysti menee kaikessa ensimmäiseksi ja vasta sitten, kun tietää, että se pärjää ja sillä on kaikki hyvin, voi tehdä muuta. Esim.lähteä töihin tai harrastuksiin.

Jotenkin luulen kuitenkin vielä, että tämä stressitön arki on vaan haave ja jokin väliaikainen aivopieru. Näin ei tietenkään saisi ajatella, koska onhan mulla kaikki tärkeimmät joululahjatkin jo hankittuna, joten joulunkaan ei pitäisi stressata. Antaa ajan kulua ja katsotaan, mihin päädytään.


perjantai 8. marraskuuta 2013

Fight back

Jos ette ole vielä katsoneet eilistä Sarasvuota, katsotaa tämä pätkä.

Vaikka Ilta-Sanomat on otsikoinut tätä tarinaa Toni Virtasen kautta, se ei ole minun jutun pointti. Jos kenessä niin freestyle-laskija Pekka Hyysalossa on sitä elämän positiivisuutta, jota minäkin haluaisin.

"Ihan mitä tahansa on meneillään ni sieltä voi nousta. Ja fight back!" - Pekka Hyysalo.

Kun tuota videota katsoi, itku tuli ja nauru raikasi. Mikä persoona! Aivan mahtavaa positiivisuutta. Ottakaamme tästä jokainen oppia.

pekkahyysalo.com