Tätä on odotettu! Pakkaset ovat ilahduttaneet meitä jo parin viikon ajan. Eikä ihan mitkä tahansa pakkset vaan esimerkiksi Pirkanmaalla joka aamulenkki on tehty noin -20 asteen pakkasessa ja iltapäivästäkin vielä -15 on aivan normaalia. Ensi viikolle on luvassa enää noin -10 ja tuossa aamulla mietin, että silloinhan ulkona varmaan tulee lenkkeiltyä syyssormikkaissa. Sehän tuntuu melkein jo kesältä! Toki kaikista parhain sää on aurinkoinen -5, mutta tänä vuonna myös aurinkoinen -15 on päässyt suosikkieni joukkoon.
Tämä aurinkoinen pakkanen on auttanut minua hyväksymään pakkasen ja varsinkin kovat pakkaset. Toissa jouluna olimme Lapissa ja siellä saattoi aamulla mittari näyttää -35. Silloin ei kovin pitkää lenkkiä edes voinut tehdä, kun koiran tassut alkoi jäätyä. Mutta ulos mentiin, tietysti. Luulen, että koiran saapuminen elämään on edesauttanut hyväksymään sään kuin sään. Jos koiraa ei olisi, en kävisi joka päivä kolme kertaa lenkillä enkä varsinkaan neljän aikaan aamulla. Enkä todellakaan silloin, kun sataa ja on rapaista tai 20 astetta pakkasta.
Mihin kaikkeen sitä ihminen oikeasti pystyy, jos inhottavimmat asiat maailmassa saattaa muuttua normaaleiksi ja hyvinkin siedettäväksi vain sen takia, että ne on tehtävä? Pakko. Ja tässä koiratapauksessa toisen takia. Toisen hyvinvointi menee oman edelle kerta heitolla.
