Näytetään tekstit, joissa on tunniste henkinen hyvinvointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste henkinen hyvinvointi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. tammikuuta 2015

Suhde itseeni

Kerroin aiemmin, että lähdin mukaan Minna Immosen Oman elämäni inventaario -kurssille. Tämä kuuden viikon kurssi piti sisällään erilaisia teemoja omasta elämästä. Niitä piti miettiä erilaisten kysymysten kautta, joita Minna oli listannut.

En pystynyt aloittamaan haastetta millään. Kolmen ensimmäisen viikon kysymykset olivat todella vaikeita. Sain vain pariin kysymykseen vastaukset, mutta sitten loppuivat rahkeet. En löytänyt vastauksia millään. Sitten tuli neljäs viikko ja aiheena oli suhde itseen. Vasta silloin ymmärsin, mikä tässä hommassa oli oikein kysymys minulle. Ensin piti selvittää suhde itseen, vasta sitten pystyi miettimään asioita kuten perhe, raha, työ ja niin edelleen.

Minulle haaste siis alkoi vasta siitä, että pohdin suhdetta itseeni. Tässä yksi kohta mietinnöistäni
"Menneisyyden kahleista on päästävä, jotta voi mennä eteenpäin. Sitten toivon, että rakkaus voi tulla elämääni, pääsen uuteen työpaikkaan ja saan elämälleni jonkunlaisen uuden suunnan."

Tuosta kirjoituksesta on muutama viikko. Olen näinä viikkoina meditoinut, joogannut ja lukenut paljon intuitiosta. Sen myötä voisinkin kirjoittaa nyt tuon lauseen uudelleen. "Menneisyyden kahleista on päästävä, jotta voi mennä eteenpäin. Toivon, että saan uuden työpaikan, löydän paljon haasteita, joita voittaa ja haasteiden myötä löydän uuden suunnan elämääni."

Tämä haaste ja kirjoittaminen yhdessä joogan, meditaation ja aiheeseen liittyvän kirjallisuuden lukeminen on auttanut paljon. Enää tulevaisuus ei stressaa niin paljon vaan uskon siihen, että kaikki hyvä tulee aikanaan ja jokaisella asialla, joka tapahtuu on oma tarkoituksensa.

Tällä hetkellä työtön työnhakija on super onnellinen <3

Jos vähääkään tuntuu, että jotain tarttis tehdä, suosittelen ehdottomasti tätä Minna Immosen kurssia. Ja tämä ei ole mikään mainos. Olen sitä mieltä, että kirjoittaminen on yksi parhaista keinoista parantaa elämänlaatua.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Inventaarin aika

Lähdin hetken mielijohteesta mukaan hyvinvointihaasteeseen, jossa pitää miettiä omaa elämää erilaisten kysymysten kautta. Minna Immosen Oman elämäni inventaario -kurssi käydään netissä ja tarkoituksena ei ole vastata kenellekään muulle - tämä tulee tehdä vain itselleen.

Näin lomaillessani koen, että tämä kuuden viikon haaste on oiva työkalu kohti sitä muutosta, jota päin olen astelemassa. Eli mahdollinen työttömyys, työnhaku, muuttuvat kulutustottumukset ja taloudellinen tilanne. Vaikka ne nyt tuntuvat asioilta, jotka varmasti osaan käsitellä niiden tullessa vastaan, koin että apu tähän voisi silti olla tarpeen.

Pääsin haasteeseen mukaan maksamalla reilun 30 euron maksun ja kirjautumalla portaaliin. Sieltä löysin selvät ohjeet haasteen toteutukseen ja myös mukavan videon Immoselta.

Jokaisen viikon aikana käsitellään jotain tiettyä teemaa. Portaaliin tulee kasa kysymyksiä, joihin kirjoitan vastauksia peilaten omaan tämän hetkiseen tilanteeseeni ja olotilaan. Tämän jälkeen pääsen käsiksi hieman syventäviin kysymyksiin ja tarkoituksena on tosissaan pohtia aihetta. Tätä kohtaa odotan eniten, koska uskon, että en välttämättä ole osannut itse kysyä tarvittavia kysymyksiä tietyistä aiheista. Näin ehkä saankin kirjoitettua ajatuksia ylös uudesta näkökulmasta. Ehkä sitä kautta myös syntyy ahaa-elämyksiä.

Kuuden viikon jälkeen minulla pitäisi olla kattava kertomus itsestäni ja mahdollisesti myös lista ideoista, joita lähden seuraavaksi toteuttamaan ja toinen lista mahdollisista hyvistä asioista itsessäni.

Jotta uusi kirja voidaan kirjoittaa, täytyy sille antaa ensin tyhjät sivut. Nyt olen hakemassa niitä tyhjiä ja puhtaan valkoisia sivuja, joille oma uusi elämä voidaan kirjata. Katsotaan onko tästä haasteesta avuksi siihen. Tulette siis kuulemaan tästä vielä!


torstai 30. tammikuuta 2014

Me, my self and I

Itsetunto eli oman arvon tunto määrittää paljon sitä, onko ihminen henkisesti hyvällä vai huonolla puolella elämää. Mikäli itsetunto on maassa, ei voi odottaa, että henkinen kantti olisi kovinkaan vahva. Näin ainakin omalla kohdallani on ollut. Aina, kun on sattunut ja joku lyönyt maan rakoon kuin mitäkin muurahaista, on henkinen puoli todella väsynyt.

Body & Mind -projektissa yhtenä osuutena oli henkinen hyvinvointi ja itsetunto. Oli mahtava tunne päästä kertomaan, että minun itsetuntoni on hyvä. Oikeasti hyvä. En vihaa itseäni mistään kohtaa, miten voisin, jos treenaan. Treenatessa täytyy rakastaa jokaista kohtaa kropasta, jotta voi saada siitä vielä paremman ja jotta motivaatiota riittää jatkamaan. Minulla olisi mahdollisuus vihata jenkkakahvoja, koska sellaiset löytyy. Mutta miksi kuluttaa energiaa vihaamiseen? En usko, että negatiivisella ajattelulla pääsee mihinkään. Senpä takia olen opetellut rakastamaan itseäni tällaisena kuin olen ja kroppaan liittyvät ajatukset tulevat halusta tehdä muutosta parempaan elämään.

Vanha sanonta sanoo, että itseään pitää rakastaa ennen kuin voi rakastaa ketään toista. Se on täysin totta. Aiempien kokemusten myötä olen vihdoin päässyt pois synkkyydestä takaisin iloiseen aurinkoiseen omaan itseeni ja taas olen sitä mieltä, että olen rakas ja täysin kasvavassa iässä. Kasvu tapahtuu tosin vain pääkopan sisällä ja henkinen minä nousee suurempaan rooliin. Ihmisenä tuskin olen koskaan valmis ja aina pitää oppia uutta. Persoonaa ei voi muuttaa, mutta käyttäytymistä ja ajattelutapoja voi.

Muista rakastaa itseäsi!