Pienen pieni vahinko

Sunnuntaina kävi hassusti, kun koirat leikkivät selkäni takana ja pidin kummityttöä sylissä. Kohta koirat asuivat jalkojeni taipeisiin, horjahdin, selkä notkahti ja kuului järjetön rusahdus. Säikähdin ja luulin selvinneeni pelkästään sillä. Valitettavasti näin ei ollut. Maanantaina selkää jomotti ja tiistaina selkää särki.

Lääkäriltä sain relaxantteja ja buranaa... niin ja loppu viikon saikkua. Onneksi minulla ei ole alkamassa loma vielä, joten töitä tämä saikku ei sinänsä haittaa. Aina on kuitenkin ikävää olla pois töistä, koska tekemiset vain kasaantuvat ja heinäkuulle niitä on jo ajoitettu iso kasa.

Vaikka tiistaina nukuin pitkät päikkärit ja koitin lepuuttaa selkää, lääkkeiden jälkeen nukuin kuin tukki seuraavat 9 tuntia. Tämä päivä on vedetty kolmiolääkkeeksi luokiteltua lihaksien rentouttajaa ja oltu aivan pöllyissä. Tänään on otettu muistaakseni kahdet päikkärit ja lepuuteltu selkää urakalla. Myös lääkärin suositellut jumppaliikkeet on tehty. Pikku hiljaa alkaa selkä aukeamaan ja tässä iltasella pääsin käymään jopa Lennyn kanssa pienellä kävelyllä. Aamulla, kun en pystynyt edes kävelemään.

Voi kuinka pienestä voi joskus asiat olla kiinni. Koirien yllättävä tempaus ja minä olen sairaana kolme päivää. Olkaa onnellisia, mikäli juuri nyt saatte olla terveitä ja nauttia tästä hyisestä Suomen kesästä. Joka päivä, kun kipuja ei ole, tulee olla onnellinen. Sen päätin juuri tänään.

Positiivisuus on p******tä

Kipeänä hautautuu ajatuksissaan hyvin herkästi maailman syvimpiin kolkkoihin. Silloin positiivisuutta saa hakemalla hakea ja usein sortuu siihen ettei edes hae vaan kaikki on yksinkertaisesti huonosti. Huomasin itsestäni äskeittäin uuden piirteen, nimittäin minua ei kiinnostanut olla sosiaalinen, kun olin kipeä. Kroppaa särki ja ajatukset olivat vain negatiivisia. Ei tehnyt mieli nähdä ketään eikä puhua kenellekään. Onneksi se meni nopeasti ohi ja nyt pää alkaa olla jo positiivisemmalla puolella.

Tänä aamuna tapahtui kuitenkin niin, että koira sairastui. Sen naama turposi yhtäkkiä aivan muodottomaksi ja silloin se omassa itsesäälissä kieriskely loppui kuin seinään. Enää ei ollut mikään paikka kipeä tai en muistanut ainakaan, että olisi ollut, sillä toisella oli asiat paljon huonommin.
Näin jälkeenpäin vain naurattaa se paniikki, mikä tuli, mutta onhan se ymmärrettävää. Oli kuitenkin hienoa huomata, että itsestä löytyy hyvin herkästi se puoli, että muut menee oman hyvinvoinnin edelle. "Ei minulla ole väliä, kunhan tuo toinen--". Ei tässä siis ihan itsekkäitä ollakaan!

Tässä vähän kuvamateriaalia turvonneesta kundista. Kaikki on hyvin nyt kyytablettien ja kortisonipiikin ansioista. Kyseessä oli vain tavanomainen allerginen reaktio. Mistä se tuli, en osaa sanoa.