Hei helle

Miten iloinen voikaan olla yhdestä sanasta. Se on Helle. Helle tarkoittaa minulle sitä, että olen saanut käydä kaikki ihanat mekot ja kesävaatteet läpi. Toinen kierros saa alkaa ensi viikolla, kun tämä helle vain jatkuu. Nyt jopa tuli radiostakin varoituksia todella kuumasta säästä. Se on siis todella nyt sellainen sää, jossa tämä vilukissa pärjää.

Yhtään en valita. En varmasti!

Tein jo kolme vuotta sitten sopimuksen itseni kanssa, että en valita enää ikinä säästä. Siihen on mahtunut yksi ainoa perkele, kun toissatalvena satoi niin paljon lunta monta viikkoa putkeen ja kevään piti jo alkaa. Vain silloin yhtenä aamuna lumitöiden lomassa manasin kerran. Sen jälkeen olen taas lupaukseni pitänyt.

Varsinkin koiran kanssa ei auta valittaa. Ulos on mentävä monta kertaa päivässä, oli sää mikä hyvänsä. Ja muistakaa: se on vain pukeutumiskysymys.

Nautitaan näistä ihanista lämpimistä keleistä täysin riemauksin ja todella toivotaan, että näitä kestää pitkälle syksyyn. Mikä onkaan ihanampaa kuin lämmin syksy? No lämmin elokuu tietysti, kun silloin olen pidemmällä lomalla. Mutta tänään nautin yhdestä irtonaisesta lomapäivästä ja marssin muuttoavuksi rakkaalle ystävälleni Helsinkiin. + 30 astetta, muutto ja paku ilman ilmastointia. Mikä ihana yhdistelmä!

Ps. bikinit on pakattu mukaan.

Säällä kuin säällä

Tätä on odotettu! Pakkaset ovat ilahduttaneet meitä jo parin viikon ajan. Eikä ihan mitkä tahansa pakkset vaan esimerkiksi Pirkanmaalla joka aamulenkki on tehty noin -20 asteen pakkasessa ja iltapäivästäkin vielä -15 on aivan normaalia. Ensi viikolle on luvassa enää noin -10 ja tuossa aamulla mietin, että silloinhan ulkona varmaan tulee lenkkeiltyä syyssormikkaissa. Sehän tuntuu melkein jo kesältä! Toki kaikista parhain sää on aurinkoinen -5, mutta tänä vuonna myös aurinkoinen -15 on päässyt suosikkieni joukkoon.

Tämä aurinkoinen pakkanen on auttanut minua hyväksymään pakkasen ja varsinkin kovat pakkaset. Toissa jouluna olimme Lapissa ja siellä saattoi aamulla mittari näyttää -35. Silloin ei kovin pitkää lenkkiä edes voinut tehdä, kun koiran tassut alkoi jäätyä. Mutta ulos mentiin, tietysti. Luulen, että koiran saapuminen elämään on edesauttanut hyväksymään sään kuin sään. Jos koiraa ei olisi, en kävisi joka päivä kolme kertaa lenkillä enkä varsinkaan neljän aikaan aamulla. Enkä todellakaan silloin, kun sataa ja on rapaista tai 20 astetta pakkasta.

Mihin kaikkeen sitä ihminen oikeasti pystyy, jos inhottavimmat asiat maailmassa saattaa muuttua normaaleiksi ja hyvinkin siedettäväksi vain sen takia, että ne on tehtävä? Pakko. Ja tässä koiratapauksessa toisen takia. Toisen hyvinvointi menee oman edelle kerta heitolla.