Näytetään tekstit, joissa on tunniste club for five. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste club for five. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. marraskuuta 2013

Musiikki ja mieli

Oma mieli on siitä mielenkiintoinen, että musiikki muuttaa sitä. Ja jokaiseen mielialaan on oma musiikkinsa. Jos olen väsynyt, en voi kuunnella hempeää musiikkia, joka muuten sopisi tilanteeseen, mutta mikäli ajan autoa on pakko tsempata. Silloin täytyy saada väsymys pois, joten ei muuta kuin rokkia koneeseen!

Viisammat sanovatkin, että musiikki pitää hermosolut hereillä ja pistää niihin potkua. Lempimusiikki aktivoi myös aivojen syviä rakenteita. Käy siis sama kuin silloin, jos ärsyke on voimakas pelko tai mielihyvä. Musiikin kuuntelu tekee siis myös tutkitusti hyvää.

Toinen mielenkiintoinen asia on, miten hyvän olon saa itkuiseksi ja haaveilevaksi, jos kuuntelee jotain tiettyä musiikkia. Se varmasti johtuu mielikuvista tai muistoista, joita musiikki herättää. Aina sen ei  kuitenkaan tarvitse olla edes mielikuva, kun hyvin laulettu biisi ja biisin sanat saa herkistymään. Näin kävi viikonloppuna Club for fiven prinsessalle-biisin kanssa. Youtubesta ei kyseistä biisiä löydy, mutta biisi esiintyy bändin uusimmalla Jouluna-levyllä. Sitä voi myös kuunnella Spotifystä. En kai ole ainoa, jonka silmäkulmaan muodostuu kyynel tätä kuunneltaessa?

Onko sinulla tiedossa biisi, joka saa sinut herkistymään ilman sen kummempaa syytä?