ps. kuinka monta julkkista tunnistat videolta?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. lokakuuta 2014
Rakkaudesta musiikkiin
Ihanaa perjantaita ja mahtavaa viikonloppua!
ps. kuinka monta julkkista tunnistat videolta?
ps. kuinka monta julkkista tunnistat videolta?
maanantai 3. maaliskuuta 2014
Viikon 10 Voimabiisi
Ruotsi. Rock. Rakkaus. Smash Into Pieces. Livenä viime torstaina Tampereella. Vähän ehkä hävetti, että niiden ekalla keikalla Suomessa oli vaan kourallinen ihmisiä ja noloja teinejä sekä wanna be -teinejä. Muuuuuutta, onneksi pääsivät lämmittelemään Amaranthia Helsingin Nosturiin ja Lahden Sibbetaloon ja saivat siellä enemmän huomiota. Ovat kaiken huomion ansainneet. Super hyvä bändi. Olen yrittänyt tätä sanoa jo jonkin aikaa jos vaikka kenelle, mutta vielä ei ole kuin yksi kaveri innostunut. Ehkä se kiinnostus tästä pikku hiljaa tästä kasvaa.
Instan ja Twitterin kautta olin vielä yhteydessä bändiin ja olivat kyllä todella innoissaan Suomesta. Ovat kuulema jo suunnittelemassa uutta rundia. Toivottavasti silloin vähän isommassa paikassa Tampereella kuin Jack the Roosterissa.
Keikoilla tietysti aina tapahtuu hyviä juttuja, joista esimerkkinä ja itselle muistilistaksi kohokohdat
- tanssijanainen
- "no other underpants" - no en mä v **** sulle puhunut!
- "mitä mä tekisin niillä hikisillä pyyhkeillä? En pesisi sitä? Ja jos pesisin niin se olisi vaan tavallinen musta pyyhe. Miks haluaisin sellaisen?"
- "mikä se valkoinen oli, minkä ne jakoi? Joku rumpujuttu? Mitä mä olisin sillä tehnyt? Jos olisi heittänyt niin, mitä olisin tehnyt? En mä halua sitä! Älä nyt heitä sitä tänne!"
Nämä naurattavat näin maanantaina kovasti. Kerrankin maanantaiaamu on varsin iloinen!
Smash Into Pieces on ensimmäinen bändi, joka on koskaan mulle mitään twiitannut. Vuosi sitten helmikuussa sain niiltä twiitin ja vaikka rakkaus musiikkiin oli jo syntynyt, syventyi rakkaus bändiin, koska osoittivat pitävänsä huolta faneistaan. Ja viikonloppuna saatu sydän <3 kruunasi koko homman. Kiitos, tack! Hoppas vi ses snart!

tiistai 26. marraskuuta 2013
Musiikki ja mieli
Oma mieli on siitä mielenkiintoinen, että musiikki muuttaa sitä. Ja jokaiseen mielialaan on oma musiikkinsa. Jos olen väsynyt, en voi kuunnella hempeää musiikkia, joka muuten sopisi tilanteeseen, mutta mikäli ajan autoa on pakko tsempata. Silloin täytyy saada väsymys pois, joten ei muuta kuin rokkia koneeseen!
Viisammat sanovatkin, että musiikki pitää hermosolut hereillä ja pistää niihin potkua. Lempimusiikki aktivoi myös aivojen syviä rakenteita. Käy siis sama kuin silloin, jos ärsyke on voimakas pelko tai mielihyvä. Musiikin kuuntelu tekee siis myös tutkitusti hyvää.
Toinen mielenkiintoinen asia on, miten hyvän olon saa itkuiseksi ja haaveilevaksi, jos kuuntelee jotain tiettyä musiikkia. Se varmasti johtuu mielikuvista tai muistoista, joita musiikki herättää. Aina sen ei kuitenkaan tarvitse olla edes mielikuva, kun hyvin laulettu biisi ja biisin sanat saa herkistymään. Näin kävi viikonloppuna Club for fiven prinsessalle-biisin kanssa. Youtubesta ei kyseistä biisiä löydy, mutta biisi esiintyy bändin uusimmalla Jouluna-levyllä. Sitä voi myös kuunnella Spotifystä. En kai ole ainoa, jonka silmäkulmaan muodostuu kyynel tätä kuunneltaessa?
Onko sinulla tiedossa biisi, joka saa sinut herkistymään ilman sen kummempaa syytä?

Tunnisteet:
aivot,
biisi,
club for five,
lempimusiikki,
mieli,
mielihyvä,
musiikki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)