Näytetään tekstit, joissa on tunniste oma elämä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oma elämä. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. heinäkuuta 2014

Yksin vai yhdessä

Viikonloppuna olin tosiaan häissä, kuten olen moneen kertaan maininnut. Kuulin siellä kaksi mielettömän hyvää puhetta. Toinen morsiamen isältä ja toinen morsiamen kummisedältä.

Morsiamen isän puhe yllätti minut siinä kohtaan, kun hän sanoi lukeneen onnelisuusopasta. Siis mies, yli 50 ja lukenut kirjan, joka puhuu siitä kuinka olla onnellinen. Se teki minuun suuren vaikutuksen. Omassa lähipiirissäni ei ole kovin monta, jos yhtäkään, miestä, joka lukisi tuollaista kirjaa. Morsiamen isä siteerasi kirjaa, joka taas siteerasi sitä isompaa kirjaa. Se sai minut taas ajattelemaan, että suurin niistä on rakkaus. Rakkaus, jota onneksi elämässäni on paljon ja jota myös itse jaan ympärilleni valtavasti. 

Kummisetä puolestaan kertoi hienon, minulle uuden tarinan. Jos haluaa kulkea nopeasti, on kuljettava yksin. Jos taas haluaa kulkea hitaasti, mutta pitkälle, tulee kulkea kaksin tai ryhmässä. 
Miten hienosti sanottu! Mietin omaa elämääni ja olen kyllä sellanen pikakävelijä, että ei ihme kun suurin osa elämästä on tullut kuljettua yksin. Nyt meitä on kaksi ja tahti on verkkaisempaa. Ehkä myös ikä hidastaa menoa. 

Mieletöntä oman elämän tulkintaa! Ja mitkä puheet, huh! Meinasi kuvaajallakin tulla tippa linssiin.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Turhat työt

Työpaikan henkilöstöpäivillä oli konsultti puhumassa stressinhallinnasta ja hän viittasi vähän myös läsnäoloon ja mindfulnessiin. En sanoisi, että olisin saanut paljoa uutta tietoa näistä asioista, mutta opin paljon omasta itsestäni työntekijänä.

Luennon alkuun saimme nipun papereita. Alkuun piti miettiä, mitä haluaa saavuttaa töissä ja vapaa-ajalla. Kirjoitin mm. henkisen hyvinvoinnin, balanssin työn ja vapaa-ajan välillä ja pysyvän työpaikan. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisihan sitä voinut listata jotain muuta myös omasta elämästä työn ulkopuolella. Mutta niin ne vaan työt vaikuttaa moneen asiaan. Tavallaan valitettavasti.

Seuraavaksi piti listata työt, jotka ovat turhia ja vähemmän turhia, mutta paljon aikaa vieviä. Ensin vain ajattelin etten minä tee mitään turhaa työtä. Kaikki työt, joita teen, ovat ihan just sitä minun työtä. Mutta kun vähän kuuntelin, mitä muut olivat näihin keksineet, tajusin itsekin tekevän ainakin jotain turhaa. Näitä ovat ainakin ylenpalttinen toisten kirjoitusvirheiden korjaus ja sähköpostin jatkuva tarkistaminen. Ei nimittäin tarvitse olla sähköpostin ääressä koko ajan. Kun se kilkattaa, tulee heti katsottua, onko jollain jotain tärkeää. En usko, että sähköpostilla mitään just nyt heti tehtävää laittaisi vaan sieltä soitettaisiin ja kysyttäisiin ehtisinkö auttamaan. Tämän takia aion ensi vuonna katsoa sähköpostia vain muutaman kerran päivässä ja saamaan näin tehokkaammin töitä tehtyä.

Kun mietit tarkkaan, teetkö turhaa työtä omassa työssäsi?