Työpaikan henkilöstöpäivillä oli konsultti puhumassa stressinhallinnasta ja hän viittasi vähän myös läsnäoloon ja mindfulnessiin. En sanoisi, että olisin saanut paljoa uutta tietoa näistä asioista, mutta opin paljon omasta itsestäni työntekijänä.
Luennon alkuun saimme nipun papereita. Alkuun piti miettiä, mitä haluaa saavuttaa töissä ja vapaa-ajalla. Kirjoitin mm. henkisen hyvinvoinnin, balanssin työn ja vapaa-ajan välillä ja pysyvän työpaikan. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisihan sitä voinut listata jotain muuta myös omasta elämästä työn ulkopuolella. Mutta niin ne vaan työt vaikuttaa moneen asiaan. Tavallaan valitettavasti.
Seuraavaksi piti listata työt, jotka ovat turhia ja vähemmän turhia, mutta paljon aikaa vieviä. Ensin vain ajattelin etten minä tee mitään turhaa työtä. Kaikki työt, joita teen, ovat ihan just sitä minun työtä. Mutta kun vähän kuuntelin, mitä muut olivat näihin keksineet, tajusin itsekin tekevän ainakin jotain turhaa. Näitä ovat ainakin ylenpalttinen toisten kirjoitusvirheiden korjaus ja sähköpostin jatkuva tarkistaminen. Ei nimittäin tarvitse olla sähköpostin ääressä koko ajan. Kun se kilkattaa, tulee heti katsottua, onko jollain jotain tärkeää. En usko, että sähköpostilla mitään just nyt heti tehtävää laittaisi vaan sieltä soitettaisiin ja kysyttäisiin ehtisinkö auttamaan. Tämän takia aion ensi vuonna katsoa sähköpostia vain muutaman kerran päivässä ja saamaan näin tehokkaammin töitä tehtyä.
Kun mietit tarkkaan, teetkö turhaa työtä omassa työssäsi?
Piti oikein miettiä. Ei mikään oikeastaan ole mielestäni TURHAA, mutta teen kyllä paljon töitä, jotka oikeasti eivät kuuluisi minulle. En vaan osaa sanoa "ei". Siinä on vielä opeteltavaa :)
VastaaPoistaNiin juuri. Se oli yksi noista aiheista, että täytyy osata kieltäytyä. Harmi, että joka työpaikassa ei arvosteta sitä, mikäli kieltäytyy itselle kuulumattomasta työstä.... Toivottavasti teillä ei ole niin :)
Poista