Miten jaksaa silloin, kun muut mollaa?

Tiedättekö sen hetken, kun kuulet jonkun mollaavan sinua joko päin naamaa tai vielä inhottavammin selän takana? Minulle kävin näin tänään eikä ollut ensimmäinen kerta. Vaikka joka kerta olen käynyt kyseisille ihmisille sanomassa, että voi puhua suoraan minulle, jos on sanottavaa, ei sitä koskaan tapahdu. Mistä sekin sitten johtuu? Mielelläni kuulisin palautteet suoraan eikä välikäsien kautta. Näin voisi keskustella rakentavasti ja asioista jäisi parempi mieli varmasti molemmille.

Kun nyt kuitenkin taas näin kävi, että puheet kantautuivat korviini, jouduin miettimään monta kertaa, mitä tehdä. Sanoako taas asiasta ihmisille vai antaa vaan olla? Päätin antaa olla ja miettiä vielä josko sitä puhuisi asiasta henkilöiden kanssa joskus myöhemmin.

Olin kuitenkin paljon reippaampi tällä kertaa kuin edellisellä. Edellisellä kerralla muistan kuinka kiukku muuttui lopulta itkuksi ja pettymykseksi. Pettynyt itseeni, kun en osaa tehdä asioita kuten muut sen haluaisivat. Tällä kertaa kyyneleet saivat jäädä. Jos ei ole pokkaa tulla sanomaan suoraan, voi moiset puheet unohtaa. Tiedän mihin itse pystyn ja teen asiat niin hyvin kuin mahdollista. Jos se ei riitä, ei minun paikkani ole tässä, missä nyt olen.

Leuka rinnasta ylös ja kohti uusia mollauskertoja! Kerta toisensa jälkeen minusta tulee kuitenkin vahvempi, joten antaa tulla vaan!