perjantai 3. tammikuuta 2014

Positiivisuus on p******tä

Kipeänä hautautuu ajatuksissaan hyvin herkästi maailman syvimpiin kolkkoihin. Silloin positiivisuutta saa hakemalla hakea ja usein sortuu siihen ettei edes hae vaan kaikki on yksinkertaisesti huonosti. Huomasin itsestäni äskeittäin uuden piirteen, nimittäin minua ei kiinnostanut olla sosiaalinen, kun olin kipeä. Kroppaa särki ja ajatukset olivat vain negatiivisia. Ei tehnyt mieli nähdä ketään eikä puhua kenellekään. Onneksi se meni nopeasti ohi ja nyt pää alkaa olla jo positiivisemmalla puolella.

Tänä aamuna tapahtui kuitenkin niin, että koira sairastui. Sen naama turposi yhtäkkiä aivan muodottomaksi ja silloin se omassa itsesäälissä kieriskely loppui kuin seinään. Enää ei ollut mikään paikka kipeä tai en muistanut ainakaan, että olisi ollut, sillä toisella oli asiat paljon huonommin.
Näin jälkeenpäin vain naurattaa se paniikki, mikä tuli, mutta onhan se ymmärrettävää. Oli kuitenkin hienoa huomata, että itsestä löytyy hyvin herkästi se puoli, että muut menee oman hyvinvoinnin edelle. "Ei minulla ole väliä, kunhan tuo toinen--". Ei tässä siis ihan itsekkäitä ollakaan!

Tässä vähän kuvamateriaalia turvonneesta kundista. Kaikki on hyvin nyt kyytablettien ja kortisonipiikin ansioista. Kyseessä oli vain tavanomainen allerginen reaktio. Mistä se tuli, en osaa sanoa.




6 kommenttia:

  1. Voi raukkaa! Tulee tuosta viimeisestä kuvasta mieleen Scoopy Doo. :-)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä Lenny!! Ja kyllähän siinä aina omat murheet kutistuu pienen pieniksi, jos joku läheinen voi huonosti tai on vielä kipeämpi kuin itse. Samanlainen valittaja minustakin tulee helposti, jos nuha iskee. Kaikki on p****stä, kun ei pääse liikkumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lenny kiittää tsempeistä. Se on kyllä kova poika tsemppaamaan. Joo, vali vali täällä kans...sitä se elämä valitettavasti välillä on :D

      Poista
  3. Lenny-parka, niin reppanan näköinen noissa kuvissa :') <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi niinpä. Oli toinen ihan yks parka :/ mutta selvisi kunnialla tästäkin! :) <3

      Poista