keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Top kymppi

Ihanat Poppanen ja Pitkätossu kirjoittivat onnellisuuden top 10 -listan. Eli mitkä asiat saavat sen euforian, ihanan tunteen. Ne asiat, jotka tekevät iloiseksi ja onnelliseksi. Ajattelin kirjoittaa niistä asioista, mitkä juuri tällä hetkellä tekevät iloiseksi, mutta mietittyäni hetken, tässä on nyt kyse niistä asioista, jotka pitkällä tähtäimellä ja aina saavat hyvän olon aikaan.

Huffington post kirjoittaa listan niistä, mitkä yleensä ihmisille aiheuttavat onnellisuuden fiiliksen. Tällä listalla olivat tietysti urheilu, seksi, rakkaus ja musiikki. Yllättävänä listassa oli mausteiset ruoat. En ole koskaan ajatellutkaan, että mausteet aiheuttavat päässä jonkunlaista hyvää oloa.
Oli ruoka mausteista tai ei, jos se on hyvää niin kyllä siitä iloiseksi tulee. Samalta listalta löytyy myös huumori, unelmointi ja luonto.

Mitä sinun listalta löytyisi?
Minun lista on aika pitkälti Huffington Postin kaltainen. Tämä ei kuitenkaan ole paremmuusjärjestys. Sitä en osaisi tehdä.

1. Lenny
Eläimet ja varsinkin minun huumoripelle on elämäni suola, tärkein maailmassa. Ei päivääkään ilman rakkautta, naurua ja ilon hetkiä hänen kanssaan. Lennyyn yhdistyy monet asiat tältä listalta. Rakkaus, urheilu, nauru ja luonto.

2. Urheilu
Olen vihdoin löytänyt omat ihanat lajini, joihin on jäänyt koukkuun ja tulee jopa vieroitusoireita, jos ei pääse näitä treenaamaan. Myös urheilun seuraaminen aiheuttaa suuria tunteita.

3. Rakkaat ihmiset.
Ystävät tekevät oloni aina tärkeäksi ja positiiviseksi. 

4. Nauru
Nauru on ihanaa! Oli se sitten mistä tahansa johtuvaa. Joskus naurattaa Lenny, joskus Aamulypsy ja joskus ihan vaan se, kun itse säätää jotain. Mutta olen onnellinen siitä, että joka päivä tulee kuitenkin naurettua ja enemmän minua näkee hymy huulilla kuin otsa kurtussa.

5. Valokuvaus
Ihana harrastus, josta joskus saa vähän rahaakin taskun pohjalle. Harrastuksena ihan vain ja täysin sen takia, että aiheuttaa paljon mielihyvää juuri sillä hetkellä ja monia vuosia jälkeenkin kuvia katsellessa. Kuvat ovat yksi tärkeimmistä asioista elämässäni. Jos palatavasta talosta ehtisi ottaa mukaan kolme tavaraa, ottaisin valokuvat, kameran ja päiväkirjat. Ja kamerankin tilalle saa uuden kaupasta, joten sekään ei ole niin tärkeä kuin kuvat ja päiväkirjat. 

6. Onnistumiset
Esimerkiksi täydellinen valokuva, positiivinen palaute työstä, kun itse tietää tehneensä parhaansa ja näkee, että se myös oikeasti riitti. Kun onnistun kouluttamaan Lennylle uuden asian tai kun opin itse jotain uutta vaikka urheilussa. Niistä kaikista tulee onnistumisen fiilis, joka on huikea.

7. Seksi - rakkaus - ihastuminen
Nämä tunteet kaikki tietävät. Ihastuminen on ihanaa.

8. Musiikki
Olette ehkä huomanneet, että viikon voimabiisin lisäksi täällä esiintyy myös muulloinkin musiikkia. Enemmänkin tekisi mieli laittaa, mutta sehän saattaisi lukijoita kyllästyttää. Musiikki soi korvilla hyvin useasti. Joskus hiljaisuus on musiikkia korvilleni, mutta hyvin usein tarvitsen sen jonkun power biisin, jolla saa hyvän mielen.

9. Luonto
Vihreän metsän tuoksu. Kun saa vetää keuhkot täyteen puhdasta ilmaa. Siitä tulee tunne, että on erityisasemassa, kun saa nauttia tästä. Sen takia nautin tästä meidän jokamiehen oikeudesta kulkea metsässä ja luonnossa joka päivä. Siitä saa energiaa ja hyvää mieltä. Sinne voi myös hukuttaa surunsa ja harrastaa joogaa.

10.Terveys
Kun saa herätä niin ettei mihinkään koske. Kun saa liikkua niin ettei mihinkään satu ja kun pystyy ylipäänsä liikkumaan. Se, kun ei kesällä ollut ihan joka päiväistä herkkua niin nyt sitä osaa arvostaa ja siitä saa hyvän mielen joka ikinen päivä. 



2 kommenttia:

  1. Niin kuin yksi ranskalainen luennoitsija totesi toissa viikolla: "seksi ja alkoholihan se on ensimmäisenä mielessä." :D Nekin toki antaa hyvää mieltä, mutta terveys menee kyllä kaiken edelle. Ilman sitä ei ole iloa paljon muustakaan.
    Ihana kuva pikku-Lennystä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta. Mikään ei tunnu oikein miltään, jos on kovat kivut tai jotenkin muuten sairas.
      Hihh, kiitos. Oli niin vauhdikas kaveri pentuna, et ei siitä oikein saanut kuin kuvia, joissa vauhti näkyy ja tuntuu :D

      Poista