Huomenta hampaat

Monet ovat varmasti kuulleet, että ensin pitää rakastaa itseään ennen kuin voi rakastaa ketään muuta. Varsinkin näin vanhemmiten olen ymmärtänyt sen merkityksen. Miten kukaan voi rakastaa minua, jos minäkään en? Siispä oman itsensä rakastamiseen on täytynyt paneutua. Se on ollut mielenkiintoista, koska itserakasta narsistia minusta ei silti tulisi vaikka kuinka yrittäisi itseään rakastaa. Aina sieltä löytyy jostain se pieni anoreksiaa sairastava epävarma pikkutyttö, joka sanoo, ettei kannata mennä rakkaudessa liian pitkälle.

Aloitin tämän projektin sillä, että otin yhden asian itsestäni, josta en pitänyt, ja sanoin sille joka aamu hyvää huomenta. Esimerkiksi hyvää huomenta rakkaat hampaat. Sitä alkoi pikku hiljaa ymmärtämään, että inhoamiaan kohtia voi korjata tiettyyn pisteeseen asti (hammaslääkärillä käynnit yms), mutta loput on minua eli persoonallisuutta.

Lopullinen hyväksyntä hampaille tuli, kun ymmärsin, että järjestäin ihmiset kehuvat iloisia kasvojani ja varsinkin isoa hymyäni. Hymyä, joka paljastaa hampaani. Hampaat ovat siis osa sitä, mistä saan paljon kehuja. Eihän ne silloin voi niin kamalat olla. Nyt minä ja hampaat eletään sulassa sovussa.

Mitäs seuraavaksi rakastetaan? Ehkä jenkkakahvat?