Kohta tämä mimmi pistää kimpsut kasaan ja suuntaa Lontooseen. Ensimmäistä kertaa elämässä. Nyt kaikki vinkit kehiin! Vielä ehtii vaikuttamaan seikkailun suuntaan.
Lähden perjantaina ja palaan tiistaina eli matkan pituus ei ole kovin pitkä. Lauantaina on In Flamesin keikka, joten matkaan mahtuu musiikkia ja sen lisäksi ainakin rakkautta, sillä menemme juhlimaan ystäväpariskunnan 10 vuotista taivalta <3 En ole enää edes varma kuinka monta sinne lähtee, sillä itsehän tunnen hyvin ainoastaan ystäväpariskunnan ja muut olen nähnyt maksimissaan kerran. Joitain en kertaakaan. Se tekee reissusta mielenkiintoisen.
On ihanaa, että muutamaksi päiväksi voi päästää irti ja vaan mennä minne Britannian tuuli kuljettaa. Tavoitteenani on pitää hauskaa ja ottaa paljon hyviä kuvia. Kaikki muu on plussaa. Ai niin, Victorian salaisuuksilla täytyy käydä, mutta muuten olen avoin. Porukka vie ja minä vikisen tai lähden omille teilleni.
Ajatuksissa on hieman pilkahdellut The Shard. Onko kokemuksia?
The Shardia ei ollut vielä meidän Lontoon reissun aikana, mutta voisin näköalapaikaksi (ja mikäjottei ravintolaksikin) suositella the paramount-mestaa, mikä on siis drinkkibaari/ravintola jolla on 360 asteen näköala kaupungin keskustan yli. Varausta suositellaan, ja jo pelkästään näköalatasanteellekin täytyy varata tietty kellonaika jolloin on menossa. http://www.paramount.uk.net/
VastaaPoistaHei mahtavaa! Kiitos paljon tästä. Näytti todella mukavalta. Iltapäivätee olisi tuolla kiva... tai vaikka drinkki illalla :)
Poista