maanantai 30. joulukuuta 2013

Viikon 1 voimabiisi

Tämän viikon voimabiisinä kulkee TImi Lexikonin Siivet auki. Taas sanat olivat innoittajani. Näin juuri sen pitääkin mennä, miten Timi meitä kehottaa:
"Ei haaveistaan saa luovuttaa. Ei esteet saa sua kaatumaan".


keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Hyvää joulua!

Oikein hyvää joulua kaikille. Nauttikaa, rentoutukaa, katsokaa ihania jouluelokuvia, käykää ulkoilemassa, lukekaa ja syökää hyvin. Niin minäkin meinaan tehdä. Kunnon akkujen lataus on ollut jo hetken käynnissä. Sitten taas jaksaa töissä ensi vuonna.

Viimeisenä joulubiisinä Johanna Kurkelan versio Varpunen jouluaamuna -laulusta.





maanantai 23. joulukuuta 2013

Viikon 52 voimabiisi



 Sylvian joululaulu on yksi vaikuttavimmista. Se on vaikea soittaa ja vaikea laulaa. Tämä on myös yksi isäni ehdottomista suosikeistani. Joka joulu tämä raikaa ja kovaa. Myös sen takia tämä on oma lemppari, koska siitä tulee aina mieleen oma isä ja perheen joulut.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Turhat työt

Työpaikan henkilöstöpäivillä oli konsultti puhumassa stressinhallinnasta ja hän viittasi vähän myös läsnäoloon ja mindfulnessiin. En sanoisi, että olisin saanut paljoa uutta tietoa näistä asioista, mutta opin paljon omasta itsestäni työntekijänä.

Luennon alkuun saimme nipun papereita. Alkuun piti miettiä, mitä haluaa saavuttaa töissä ja vapaa-ajalla. Kirjoitin mm. henkisen hyvinvoinnin, balanssin työn ja vapaa-ajan välillä ja pysyvän työpaikan. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisihan sitä voinut listata jotain muuta myös omasta elämästä työn ulkopuolella. Mutta niin ne vaan työt vaikuttaa moneen asiaan. Tavallaan valitettavasti.

Seuraavaksi piti listata työt, jotka ovat turhia ja vähemmän turhia, mutta paljon aikaa vieviä. Ensin vain ajattelin etten minä tee mitään turhaa työtä. Kaikki työt, joita teen, ovat ihan just sitä minun työtä. Mutta kun vähän kuuntelin, mitä muut olivat näihin keksineet, tajusin itsekin tekevän ainakin jotain turhaa. Näitä ovat ainakin ylenpalttinen toisten kirjoitusvirheiden korjaus ja sähköpostin jatkuva tarkistaminen. Ei nimittäin tarvitse olla sähköpostin ääressä koko ajan. Kun se kilkattaa, tulee heti katsottua, onko jollain jotain tärkeää. En usko, että sähköpostilla mitään just nyt heti tehtävää laittaisi vaan sieltä soitettaisiin ja kysyttäisiin ehtisinkö auttamaan. Tämän takia aion ensi vuonna katsoa sähköpostia vain muutaman kerran päivässä ja saamaan näin tehokkaammin töitä tehtyä.

Kun mietit tarkkaan, teetkö turhaa työtä omassa työssäsi?


maanantai 16. joulukuuta 2013

Viikon 51 voimabiisi


Sydämeeni joulun teen on hyvin herkkä biisi ja aina menee iho kananlihalle tätä kuunnellessa. Yksi parhaista edellisten suosikeiden kanssa. Oikeastaan näitä joulubiisejä ei voi laittaa paremmuus järjestykseen, koska kaikki omat suosikit ovat vaan niin mahtavia.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Halvat huvit

Tähän viikkoon on mahtunut tappeja otsassa ja itkua. Koirani emä kuoli yllättäen ja suuri suru valtasi myös meidän perheen. Ei ole nauru raikannut samalla tavalla kuin yleensä. 

Ajaessani eilen kotiin töistä, olin aivan uppoutunut ajatuksiini. Silti jostain välistä tajuntaani tunki radiomainos, jonka kuulin ensimmäistä kertaa.

"Rakas, veisitkö koiran ja Ilveksen ulos?"
"Toki, vienkö myös Kärpät ja Pelicansin?"


Ja silloin repesin nauramaan. Liigan mainoshan se. Miten loistava! Ja miten voi yksi pieni mainos hauskuudellaan pelastaa päivän ja saada koko maailman taas aurinkoiseksi, koska nauroin. Tuntui, kun aivoista olisi lukot avautuneet ja valaistuminen tapahtunut. Niin hyvältä nauraminen tuntui. Tietysti tästä piti soittaa heti äidille ja kertoa mainos kuin vitsinä. Sitten taas naurettiin. Äiti <3 onkin ainoa, joka ymmärtää näitä minun hehkutuksia Liigasta.

Valitettavasti tätä kyseistä mainosta en löytänyt mistään, mutta laitan teille muita hauskoja, joista vastaa Pelicans ja mainostoimisto Ilme.





ps. tänään on perjantai 13? oletko taikauskoinen? itse en. Mutta näppärästi myrskyää näin kolmantenatoista....

tiistai 10. joulukuuta 2013

Tässä ja nyt

Olen viimeaikoina lukenut paljon juttuja Mindfulness-harjoituksista. Se on ilmeisesti nyt jonkunlainen trendi-juttu. Minua kiinnostaa kokeilla kaikenlaisia tämmöisiä ja kokeilun kautta löytää itselle se sopivin keino rentoutumiseen.

Mindfulness on tietoista läsnäoloa. Sen on kehittänyt professori Jon Kabat-Zinn. Mindfulnessin pohjana on buddhalainen ajatusta hyväksyvästä tietoisesta läsnäolosta, mutta kyse ei silti ole mistään uskonnosta. Tarkoituksena on saada ajatukset juuri tähän hetkeen, rentoutua ja rauhoittua.

Lehtijutussa, jonka luin, listattiin 10 syytä kokeilla. Laitan ne tähän teillekin.
1. Lisää onnellisuutta
2. Vähentää stressiä
3. Rentouttaa
4. Lisää luovuutta
5. Parantaa puolustuskysyä
6. Kohentaa keskittymiskykyä
7. Helpottaa nukahtamista
8. Lisää itsetuntemusta
9. auttaa kehittämään itseä
10. auttaa jaksamaan vaikeuksia.

Tuon viimeisen kohdalla luki "Mindfulmess-harjoitukset opettavat, että kaikki on väliaikaista. Kun mistat tämän, kestät paremmin elämän koettelemuksia". Sitä ajatusta olisin tarvinnut rutkasti päähän viime viikolla.

Loppuun lyhyt ja halppo harjoitus. Lainattu täältä.
Tätä harjoitusta voit tehdä vaikka työpaikallasi suoden itsellesi noin viiden minuutin tauon. Laita kännykkään aika, jolloin haluat harjoituksen loppuvan. Tämä on tärkeä osa harjoitusta.

Etsi itsellesi mukava ja helppo istuma-asento, niin mukava kuin se nyt on mahdollista.
Anna pakaroiden painua alustaa vasten, ojenna selkäsi pehmeästi, anna hartioiden soljua rentoina alaspäin. Pääsi on rentona hartioilla. Anna käsien levätä sylissäsi tai mahdollisesti tuolin käsinojilla


Sulje silmäsi.Voit myös pitää silmäsi auki ja antaa niiden sulkeutua silloin, kun se tuntuu hyvältä. Hengitä rauhallisesti nenän kautta.

Vie huomiosi sitten hengitykseen.
Jos mahdollista, tunne, miten vatsasi kohoaa, kun hengität sisään, ja laskeutuu, kun hengität ulos.

 Älä yritä muuttaa hengitystäsi johonkin suuntaan. Seuraa ainoastaan sisään- ja uloshengitystäsi tuntien kehosi liikkeen. Jos haluat voit asettaa kätesi vatsan päälle, jotta voit paremmin tuntea sisään ja uloshengityksen liikkeen. Ole läsnä sille, mitä tunnet.

Muista, että on aivan normaalia, että mielesi harhailee muualle monta kertaa.Vie huomiosi kuitenkin lempeästi aina uudestaan hengitykseen. Se on osa harjoitusta. Tee se mahdollisimman luonnollisesti ja yksinkertaisesti. Anna huomiosi mennä vaivattomasti aina takaisin hengitykseen.

Lopeta vähitellen harjoitus.
Venyttele hieman ja palaa takaisin tehtäviesi pariin.

Miltä tuntui? Harhailivatko ajatukset?

maanantai 9. joulukuuta 2013

Viikon 50 voimabiisi


Tulkoon joulu on yksi suosikeistani. Tätä laulan kauneimmat joululaulut -tapahtumissa aina ihan täysiä. Ja jos sitä ei lauleta tai se ei ole vihkosessa, olen hyvin pettynyt. Sitten vaan laulan kotona. Suvi Teräsniska on hyvä laulaja ja sen takia laitoin sen tähän. Myös Arja Korisevan tai Veskun laulamana tämä kelpaa oikein hyvin.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyttä jokaiselle

Arvostus on suuri tänä päivänä jokaista itsenäisyydestä taistellutta kohtaan. Siksi tähän päivään kuuluu tämä biisi.

Näiden kuvien ja sanojen myös: Hyvää itsenäisyyspäivää!



torstai 5. joulukuuta 2013

"Täytyy kehittää itseään"

Otsikon lainaus "täytyy kehittää itseään" on otettu isältäni. Hän sanoi tämän minulle eilen ja olen täysin samaa mieltä. Kerron nyt taustaa tälle lauseelle.

Tiistaina lähdin vanhempieni luota (työreissuilla pidän majaa aina porukoilla) takaisin Tampereelle. Juuri ennen sitä isäni oli tullut sairaalasta ja oli hieman heikkona. Olin vähän huonona siitä, että isä on kipeä, mutta tiesin hänen selviävän, koska on super-isä. Tällä fiiliksellä lähdin ajamaan kotiin ja ajoin VÄÄRÄÄ kautta. Ihan ajatuksissani lähdin kotiin Padasjoen kautta vaikka piti mennä Lammin kautta parempaa tietä. Ei auttanut kun körötellä liukkailla pikkuteillä ja huokaista syvään omaa tyhmyyttä. Huomasin siis tämän, että ajan väärää kautta ihan liian myöhään, joten oli vain tyydyttävä valintaan. Kun vihdoin päästiin kotiin, tapasin erään pätijä-tyyppisen ihmisen sattumalta ja hän vei loputkin hermoni siltä illalta. Olin väsynyt ja tahdoin vain nukkumaan. Paljon oli kuitenkin tehtävä ennen kuin unelle sai käydä.

Keskiviikko alkoi aivan väärällä jalalla. Lähdin koiran kanssa töihin, koska koira oli saatava lääkäriin iho-ongelmien takia. Töissä huomasin, että en ollut ottanutkaan työkonetta ollenkaan mukaan! Ennen sitä olin kuitenkin bongannut ylimääräisiä valoja auton näytöllä ja ajamisesta oli tullut vähemmän turvallista. Piti siis lähteä heikosti kulkevalla autolla takaisin kotiin ja ajaa takaisin töihin. En kuitenkaan ajanut vaan jäin aamuksi tekemään töitä kotiin ja hermosin omaa tyhmyyttä + autoa. Kaikki nämä + se, että koira karkasi leikkimään naapurin koiran kanssa ilman lupaa, sai minut aivan hermoraunioksi. Kiukku kasvoi ja vaikka tiesin, että kiukku on ihan turhaa, se ei auttanut. Soitin autokorjaamolle, varasin ajan seuraavalle päivälle, sain eläinlääkäriltä reseptin suoraan apteekkiin ja menin toimistolle iltapäivästä. Autollakin pystyy ajamaan, kun vaan on tietoinen siitä, että minkään näköistä luistonestoa ja ajonvakausjärjestelmää ei ole käytössä.

Asiat olivat siis järjestynyt. Kävin jopa hakemassa uuden kamera-rakkaan ja tekemässä ostokset itsenäisyyspäivän juhlia varten. Pää oli silti ihan jumissa. Aloin jo kiukustua siitä, että olin kiukkunen. Ei muuta kuin koira hihnaan ja juoksemaan. Vasta sitten pää avautui! Miten hyvältä se tuntuikaan! Lenkin ajan mietin, että pitää soittaa isille ja kotiin tullessa isi olikin jo soitellut minulle, kun oli huolissaan olinko selvinnyt auton kanssa. Isi <3. Kuulin, että siellä kaikki oli hyvin ja näin sain asiat päässä taas järjestykseen. Mainitsin myös isälleni kuinka ärsyttää, että pitää pienistä asioista kiukustua vaikka ne hoituu kyllä aina. Tähän isä sanoi "täytyy kehittää itseään". Ja siinä isä on aivan oikeassa. ilman vastoinkäymisiä ei voi kehittyä, mutta en näitä vastoinkäymisiä nyt ihan hirveästi toivo tietysti kenellekään.

Yhteenvetona: liikunta avaa näköjään minun pään aina! Kun minua kiukuttaa, kehottakaa lenkille. Mikä sinun pään saa avautumaan? Liikunta, ruoka, uni vai joku ihan muu?

Onneksi on jo torstai ja pitkä itsenäisyysviikonloppu koko Suomen Tampereella on edessä.



maanantai 2. joulukuuta 2013

Viikon voimabiisi 4

Saahan aloittaa jo, saahan? Siis joulubiisien kuuntelun? minä ainakin aloitin jo heti, kun jouluradio avautui ja joulukuu sai heti aivan eri fiiliksen. Taidan postailla nyt joulumaanantaisin näitä joulubiisejä. Näitä hyvän fiiliksen -biisejä on enemmänkin, mutta koitan valita ne tärkeimmät.

Ehdottomasti paikkansa tässä ensimmäisessä joulun voimabiisien avuksessa on ansainnut itse Vesa-Matti Loiri Tontullaan.