Olen innokas hippeilijä ja viherpiipertäjä ja lähiruokailija. Oman vatsaongelmieni takia ruokaan on tullut kiinnitettyä huomiota monta vuotta ja parasta vatsalle aina on lähiruoka ja suoraan tuottajalta saatu tuote. Chelsea Market oli sellaista täynnä. No siis ihan samalla tavalla kuin meirän Tampereen kauppahallikin.
Valitettavasti siihen aikaan, kun menimme, paikka oli AIVAN täynnä, emmekä kaikkia paikkoja viitsineet jäädä tutkailemaan siihen tungokseen. Onneksemme kuitenkin saimme ruokaa suht nopeasti. Olihan meillä taas kuitenkin pienehkö kiirus.... ihan vaan Top of The Rockin takia taas, muistaakseni. Otettiin suolaiset letut eli räiskäleet eli crepekset Bar Suzettessa. Ja ihmekös tuo, että jäi niin hyvin paikka mieleen, kun saatiin niin hyvää palvelua tummaihoisilta miekkosilta. Hihh. tuon tummemman ihon omistajat osasivat välillä pyöritellä ainakin tämän tytön sukkia jalassa ihan huolella. Crepes oli täyttävä, mutta valitsin hieman väärin, kun otin kinkkua väliin. Niin paljon kinkkua yhdellä kertaa ei tuntunut vatsassa hyvältä sitten lopuksi...mutta aluksi se oli taivaallisen hyvää! Ja tänne kyllä suosittelen myös menemään, mikäli vaan mahdollista. Tämäkin jäi niistä aiemmista ruokasuosituksista pois. Kaikkea, kun ei vaan pysty muistamaan.
Chelsea marketissa voisi viipyä pidepäänkin silloin, kun siellä ei ole tuollaista ryysistä kuin siellä nyt oli. Siellä jos jossain voisi haistella ja tunnelmoida newyorkilaista elämää. Ja mtä enemmän jotain viherpiipertäjien juttuja siellä on, sitä paremmin paikassa viihdyn. Ja se sisustus oli huikea. Tiiltä, rosoisuutta ja hienoja kauppoja. Juuri minun tyyliä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti