Kerroin aiemmin, että lähdin mukaan Minna Immosen
Oman elämäni inventaario -kurssille. Tämä kuuden viikon kurssi piti sisällään erilaisia teemoja omasta elämästä. Niitä piti miettiä erilaisten kysymysten kautta, joita Minna oli listannut.
En pystynyt aloittamaan haastetta millään. Kolmen ensimmäisen viikon kysymykset olivat todella vaikeita. Sain vain pariin kysymykseen vastaukset, mutta sitten loppuivat rahkeet. En löytänyt vastauksia millään. Sitten tuli neljäs viikko ja aiheena oli suhde itseen. Vasta silloin ymmärsin, mikä tässä hommassa oli oikein kysymys minulle. Ensin piti selvittää suhde itseen, vasta sitten pystyi miettimään asioita kuten perhe, raha, työ ja niin edelleen.
Minulle haaste siis alkoi vasta siitä, että pohdin suhdetta itseeni. Tässä yksi kohta mietinnöistäni
"Menneisyyden kahleista on päästävä, jotta voi mennä eteenpäin. Sitten toivon, että rakkaus voi tulla elämääni, pääsen uuteen työpaikkaan ja saan elämälleni jonkunlaisen uuden suunnan."
Tuosta kirjoituksesta on muutama viikko. Olen näinä viikkoina meditoinut, joogannut ja lukenut paljon intuitiosta. Sen myötä voisinkin kirjoittaa nyt tuon lauseen uudelleen. "Menneisyyden kahleista on päästävä, jotta voi mennä eteenpäin. Toivon, että saan uuden työpaikan, löydän paljon haasteita, joita voittaa ja haasteiden myötä löydän uuden suunnan elämääni."
Tämä haaste ja kirjoittaminen yhdessä joogan, meditaation ja aiheeseen liittyvän kirjallisuuden lukeminen on auttanut paljon. Enää tulevaisuus ei stressaa niin paljon vaan uskon siihen, että kaikki hyvä tulee aikanaan ja jokaisella asialla, joka tapahtuu on oma tarkoituksensa.
Tällä hetkellä työtön työnhakija on super onnellinen <3
Jos vähääkään tuntuu, että jotain tarttis tehdä, suosittelen ehdottomasti tätä Minna Immosen kurssia. Ja tämä ei ole mikään mainos. Olen sitä mieltä, että kirjoittaminen on yksi parhaista keinoista parantaa elämänlaatua.