perjantai 13. joulukuuta 2013

Halvat huvit

Tähän viikkoon on mahtunut tappeja otsassa ja itkua. Koirani emä kuoli yllättäen ja suuri suru valtasi myös meidän perheen. Ei ole nauru raikannut samalla tavalla kuin yleensä. 

Ajaessani eilen kotiin töistä, olin aivan uppoutunut ajatuksiini. Silti jostain välistä tajuntaani tunki radiomainos, jonka kuulin ensimmäistä kertaa.

"Rakas, veisitkö koiran ja Ilveksen ulos?"
"Toki, vienkö myös Kärpät ja Pelicansin?"


Ja silloin repesin nauramaan. Liigan mainoshan se. Miten loistava! Ja miten voi yksi pieni mainos hauskuudellaan pelastaa päivän ja saada koko maailman taas aurinkoiseksi, koska nauroin. Tuntui, kun aivoista olisi lukot avautuneet ja valaistuminen tapahtunut. Niin hyvältä nauraminen tuntui. Tietysti tästä piti soittaa heti äidille ja kertoa mainos kuin vitsinä. Sitten taas naurettiin. Äiti <3 onkin ainoa, joka ymmärtää näitä minun hehkutuksia Liigasta.

Valitettavasti tätä kyseistä mainosta en löytänyt mistään, mutta laitan teille muita hauskoja, joista vastaa Pelicans ja mainostoimisto Ilme.





ps. tänään on perjantai 13? oletko taikauskoinen? itse en. Mutta näppärästi myrskyää näin kolmantenatoista....




.

2 kommenttia:

  1. voi ei ): oothan nähnyt sen lentoyhtiön joulutempauksen? siitäkin tulee paremmalle tuulelle! http://unlooker.com/airline-pulls-amazing-christmas-stunt-passengers/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, ihan mahtava! En ollut nähnyt. Kiitos paremmasta fiiliksestä, Sari <3

      Poista