keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Ystävä ja 59 päivää


Sain viime viikolla hyviä uutisia. Ystäväni lähtee mukaan New Yorkiin ja saan siis matkaseuraa! Tämä on aivan huikeaa! minua iloisempi oli varmastikin äiti, joka ei oikein välitä, kun matkustelen yksin.

Olen siis suurimman osan reissuistani tehnyt yksin. Brisbane, Nyci ja monet italian kaupungit on kuljettu läpi yksin. Muutamilla kerroilla on toki ollut ihanaa matkaseuraa enkä ole oikein osannut sanoa kumpi lopulta olisi parempi, yksin vai yhdessä. Pidän yksinolosta ja reissaamisesta omassa aikataulussani. Mutta nyt, kun ystäväni ilmoitti tämän iloisen uutisen tai siis kysyi voisiko hän lähteä völjyyn, olin enemmän kuin innoissani. Nyci on kerran nähty jo yksin, kerran huonossa seurassa (eli oikeastaan yksin) ja nyt sitten maailman parhaassa seurassa!

Ystäväni liittyminen matkaan mahdollistaa erilaisia asioita kuten sen, että uskallan lähteä käymään New Yorkin yöelämässä, joistain kuvista löytyy minun pärstäni ja saan puhua jollekin koko viikon. Ja se nauru. Sitä riittää koko viikoksi aivan varmasti! Ystävälläni on myös erittäin hyvä maku vaatteiden suhteen, joten kaiken tämän lisäksi saan vielä makutuomarin kauppaan. Täydellistä!

Tietysti myös nämä ennen reissua -päivät kuluvat mukavammin, kun voin ystävän kanssa fiilistellä. Ystäväni matkustaa nyt ensimmäistä kertaa Yhdysvaltoihin niin pääsen olemaan pienenä oppaana järjestelyissä. Paikallisia oppaita meillä on ehkä parikin kappaletta, kun perille päästään. Kaikkea en onneksi minäkään vielä New Yorkista tiedä.

Tarkempia suunnitelmia reissusta tulossa myöhemmin. Nyt jäljellä 59 päivää ja ilo on ylimmillään!


Kuva

Kuva: Lucas Jackson


8 kommenttia:

  1. Kiva, että sait matkaseuraa! :) Mä en taaskaan ole yhtään yksin matkustelun ystävä. Toki silloin, kun on sattunut huonompaa matkaseuraa, niin on toivonut olevansa yksin liikkeellä, mutta aina mieluummin vaikka ystäväporukalla. Ja hei, multa saat sen Dr. Phillin "Self matters" kirjan (suomennettu versio) lainaan. Love Smarttia voit koittaa etsiä reissusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, kiitos tosta. Mä otan kirjan lainaan, kun tulen käymään Turussa ja sit täytyy tota Love Smarttia katsoa sit sieltä jostain ihanasta Nycin kirjakaupasta :)

      Niin, kyllähän sitä mieluummin yksin kuin huonossa seurassa matkustaa. Meillä on onneksi ollut aina hyvät reissut :D

      Poista
  2. Hmm tulikohan mun kommentti perille ku jotain sekoilua tapahtui... anyways varalta uudelleen että jee että pääset noin pian Nyciin ja vielä kaverin kans! itsellä kans hirveä pyrkimys saada rahat kasaan, että pääsis kesällä reissuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä komentti täällä vaan näkyy. Hyvä, kun laitoit uudestaan! Lueppa Ulla sitten tarkkaan, kun kirjoitan Nycistä lisää ja laita sit jotain suosituksia. Mut palataan näihin viä :)

      Poista
  3. Sulla reissu vaan lähestyy! Vastahan siihen oli 100 päivää. Ihanaa, että saat ystävän mukaan! <3

    Nyt rupean itsekin olemaan ihan New York -fiiliksissä. Tasan neljän kuukauden kuluttua koittaa lähtö ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sunkin päivät nopeasti kuluu. Kiva, että päätitte lähteä uudestaan. Niin paljon on vielä näkemättä kuitenkin ;) ja hei kesällä siä on varmasti huikeaa. Lukaiseppa esim. tämä: http://www.rantapallo.fi/50statepuzzle/2014/02/20/saastokuurinewyorkiin/ en nyt tarkoita säästöjuttuja vaan noita upeita juttuja, joita voi kesäisessä Nycissä tehdä. Ihanalta kuulostaa :)

      Ja se mun ystäväni ja sinunkin tuttu, Kati :) näet sitten kuvia täältä meidän hullun hauskalta reissulta ;)

      Poista
    2. Matkakuume on kyllä jo kova. Itse asiassa tuo säästökuureilu osuu ihan nappiin :D Budjetti ei ole valtaisa, mutta jo viime reissulla tuli todettua, että ne ilmaiset elämykset olivat melkeinpä parhaita!

      Teille tulee varmaan ihana reissu <3

      Poista
    3. Hyvä katsoa noita omia vastauksia, kun on vähän jäänyt sanoja pois lauseista :D hyvä, et ymmärrät kuitenkin ;) ilmaiset ovat yleensä parhaita! Tosin, nyt veikkaan et Top of the Rock muodostuu aika isoksi suosikikseni ja se maksaa. Mut noin muuten. Brooklynin sillan ylitys, puistot ja ulkokirppikset... ja se tunnelma! Sehän se on parasta ja täysin ilmaista :)

      Päivät ne vain hupenee ja enää on jäljellä 53 päivää...joista 34 päivää töitä :D

      Poista