Viikon 22 voimabiisi

APUA! anteeksi kamalasti. Migreeni sekoitti kaikki työkuviot ja eilinen maanantai olikin sellasta säätämistä, että eihän siitä meinannut loppua tulla. Sen takia tämän viikon voimabiisi tulee näin tiistaina. Tämän viikon biisiksi olisi monen monta vaihtoehtoa. Nyt kesäbiisit rullaa radiossa ja parista niistä on tullut minun super suosikkia. Täytyi tehdä entten tentten.... ja voimabiisiksi valikoitui Aviciin Lay me down. Ja ensimmäiset biitit saa takapuolen heilumaan ja hymyn kasvoille.

Tämä viikko tulee olemaan upea! Vaikka sää on kylmä, se ei menoa haittaa. Aviciin tahdissa tullaan joraamaan ystävien kanssa Turussa keskiviikkona ja Aerosmithin johdolla jamitetaan Helsingissä perjantaina. Eli ystäviä ja hyvää musiikkia ja rakkautta. Ei voisi parempaa viikkoa toivoa. Toivoittavasti teillä on luvassa vähintään yhtä hyvä viikko.

Tamperetta pakoon Suomen Turkuun

Ei Tamperetta tarvitse koskaan mennä pakoon vaikka niin kirjoitin otsikkoon. Se on vaan muunnelma ihanasta Vadelmavene-biisistä. Sitä tuli luukutettua autossa, kun matkasin Turkuun ystäväni luo keskiviikkona.

Pidän tästä meidän ystävien ideasta, että jokainen emännöi vuorollaan vierailuja ja kaikki kolme ollaan paikalla. Vierailut siis kulkevat akselilla Tampere-Turku-Helsinki. Riippuen, missä kukin silloin asuu..mutta nyt hetken aikaa ainakin tällä tavalla.

Turku ei ole koskaan kuulunut suosikkikaupunkeihini, koska siellä on aina tapahtunut jotain negatiivista. Ensimmäisellä kerralla tuli super kipeäksi, toisella kertaa tulin super kipeäksi, kolmannella kerralla rikoin polveni juoksulenkillä, neljännellä tulin taas kipeäksi ja viimeksi ampiainen pisti pohkeeseen. Meillä ei tuo rakkaus ole oikein roihunnut toisin sanoen. Enkä välitä siitä turun murteestakaan. Mutta nämä kaikki ovat toissijaisia juttuja silloin, kun siellä asuu ystävä, jota haluaa nähdä. Turkuun mennään vaikka väkisin.

Nyt Turku tuntuu jopa ihan hauskalta paikalta, kun takana on Turun yö. Muuta ei sitten olla viä nähtykään. Tänään jotain kaupunkikuvailua ja ravintolakokeiluja.

Näin se pitkä viikonloppu pitäisi aina aloittaa; rennosti ystävien kanssa. Se on oiva väline stressin poistoon! 

Pää sekaisin ja sahalaitaa silmissä

Tarkoituksena oli postailla tällä viikolla paljon, koska eri ajankohtaisia aiheita on mielessä paljon ja kuvia on tullut otettua myös. Mutta kuinkas kävikään? Migreeni tuli käymään sopivasti juuri, kun olin saanut auton parkkiin kotipihaan. Ensin näkyi sahalaitaa ja sitten tuli kiire hakemaan migreenilääkettä kaapista. Koira äkkiä pihalle ja sitten levyksi viileään ja pimeään. Tiesin, että kohta jysähtää ja päätin nukkua sen jysähdyksen ohi. Parin tunnin unet, Lenny naapurin matkaan lenkille ja lisää unta. Lenny takaisin kotiin ja lisää unta.

Lopulta ukkonen ja myrsky saapui ja hieman helpotti elämää. Sitten pystyi jopa pitämään silmiä auki ja kävelemään jääkaapille hakemaan ruokaa ja juomaa. Vielä eilinenkin meni höyryissä eikä tänäänkään kovin hyvältä tunnu. Varsinkaan, kun se heitti pientä lämpöä kroppaan pienen kivun lisäksi. Television katselu ja koneella oleminen ovat siis lähes kiellettyjen listalla nyt.

En ole kärsinyt sahalaitakuviosta silmissä ja jäätävästä pääkivusta sitten vuoden 2012 kevään. Pääkipuja on ollut ja hirveitä sellaisia kyllä, mutta mitään tämmöistä migreenikohtausta ei ole tullut. Toivottavasti tämä ei ole nyt ihanasta kirkkaudesta ja auringosta johtuvaa! Muuten tulee maailman kovin masennus.

Migreeniä olen hoitanut käymällä hierojalla, venyttelemällä ja joogaamalla. Olisiko teillä kertoa paria hyvää vinkkiä siihen, että saan vähintään taas seuraavat kaksi vuotta pidettyä sahalaidat pois näkökentästä?

Viikon 21 voimabiisi

On kulunut jo hetki Euroviisuista. Nyt minä alan  vasta kunnolla lämpiämään näille biiseille. Siksi tämän viikon voimabiiseinä toimivat Euroviisubiisit, joiden tahdissa laulelen kotona, töissä, lenkillä, autossa....


1. Kállay Saunders - Running
2. Carl Espen - Silent Storm
3. Basim - Cliché Love song
4. Emma Marone - La mia cittá

Oodi ilolle vai ilon välittäjälle?

Ah, Tiziano. Olet aamujeni aurinko ja iltojeni ilo. Tai oikeastaan olet tylsien työpäivieni pelastaja. Sinun sulosoinnut kantautuvat kuulokkeista korviini ja joskus vilkuilen sinua ruudusta. Olet yksinkertaisesti ihana. Yhtään ei haittaa, että pidät enemmän pojista kuin tytöistä. Vain sillä on väliä, että äänesi rentouttaa ja saa aikaan hyvän olon. Kiitos tästä.

Ja sama italiaksi?

Mökkikauden alku

Omituista oli olla jo huhtikuussa mökillä ja siivoilla sitä into piukeena, koska ajatuksissa seikkaili kesä ja ihanat mökkihetket sekä uusi terassi, joka pitäisi tänä kesänä mökille rakentaa.

Sitten tulikin yllärikelit, eikä viitsitty niin kylminä viikonloppuina mennä yöksi mökille, mutta käytiin kuitenkin viemässä sinne käyttötavaroita, joita kävin hakemassa mm. kirppiksiltä. Vielä on etsinnässä käytetty vuodesohva, joka voisi maksaa alle sata euroa. Sitten olen tyytyväinen, kun mökille on saatu niin sohva kuin minun olkkarin kaapistokin.

Miten voi ollakaan näin innoissaan jostain mökin sisustamisesta? Kevät ja sisustusvimma on näköjään iskenyt siis minuunkin. Joko teillä on kevään mukainen uusi sisustus? Jännää ettei tämä vimma ole kuitenkaan mitenkään tarttunut kodin sisustukseen...

Se juustokakku

Puhuin aiemmin siitä kukkien keräämisestä, miten ihanan stressitöntä se on. Leipominen ja ruoan laitto on samanlaista puuhaa. Ainakin yleensä. Tykkäisin leipoa enemmänkin, mutta kukaan ei ole niitä leipomisia syömässä, kun itsekään ei voi viikottain syödä herkkuja. Mutta sitten, kun leivotaan niin niitä myös syödään. Tällä kertaa tarkoitus oli hyvä, koska halusin leipoa äidille jotain äitienpäivän kunniaksi.

Nyci-postauksissa huutelin aidon juustokakun perään. Sain kuulla, että se oikea juustokakku paistetaan uunissa. Tämän takia se on niin herkullista. Ja, jotta se sopii myös minun vatsalle, täytyi tehdä aika paljon muutoksia ohjeeseen. Kaikki vehnää sisältävät tuotteet piti vaihtaa gluteenittomaksi ja creme fraiche vaihtui Ehrmannin rahkaan. Se on ainoa rahka, joka pystyn syömään edes jonkun verran. Muuten menin ohjeen mukaan, mutta... kakku ei onnistunut! Sisälmysosa ei ollut sellaista samenttisen pehmeää ja lusikkaan tarttuvaa kuin sen pitäisi olla. Mikä meni vikaan? Voiko kaikki olla kiinni siitä, että käytin rahkaa? Vai enkö vain vatkannut tarpeeksi? Jos tiedätte vastauksen, kertokaa ihmeessä!

Oli se silti hyvää, en mä sitä sano.

Viikon 20 voimabiisi

Hyvää viikkoa!

Kukat terapeuttina

Kevät on ihanaa aikaa, kun ensin odottaa, että sinivuokot valtaavat metsät ja sitten mennäänkin jo valkovuokkojen seassa. Keskiviikkona saavuin maalle työmatkalta hyvin hyvin hyvin väsyneenä ja aavistuksen stressaantuneena. Lähdin Lennyn kanssa lenkille viereiseen metsään ja metsä oli täynnä niin valko- kuin sinivuokkojakin. Ei auttanut muuta kuin ryhtyä väsäämään isoa kimppua. Innostuin keräämisestä ja kohta huomasin etten ollut koko aikana ajatellut työjuttuja enkä muitakaan tämän hetkisiä murheita.

Ihanaa, kun kohta metsät ja pientareet ovat täynnä erilaisia kukkia, joita kerätä ja lieventää stressiä. Aion ottaa tästä ihan tavan. Aina, kun stressaa, menen keräämään kukkia.

Yleismietteet matkasta

Täytyy yrittää tänne kirjoittaa jo muutakin kuin pelkkää reissua, mutta nyt sellainen yleistunnelma näin muutama viikko reissun jälkeen. Sitten vähän kerrassaan jotain täsmäjuttuja reissusta. Vaikka tässä kesän mittaa niin ei jutut ainakaan lopu kesken.

Nyci on ollut minulle aina sellainen rakas paikka. Aina jäi jotain katsomatta ja aina sinne halusi uudestaan. Tämän reissun jälkeen sitä fiilistä ei jäänyt. Jäi vähän kylmä olo. Ihmiset tosiaankin osasivat olla tympeitä ja jotenkin pakotettuja palvelemaan. Tätä en ole aiemmin kokenut siellä, mutta nyt tuli sekin sitten oikein moneen kertaan todistettua. Ja sama myös reissukaverillani. Muistan hänenkin sanoneen moneen otteeseen kuinka sai tympeää palvelua. Varsinkin Nike townissa, kun hän palautti ostamiaan kenkiään. Huoh.

Meillä oli kova tahti mennä paikasta toiseen ja yks pirkaleen Top of The Rock pilasi meidän illat monta kertaa. Aina tuli kiire, kun piti ehtiä Rockiin katsomaan auringonlaskua ja lopulta jätettiin menemättä, kun ei vaan ehdi. Paitsi sitten kun oli oikeasti viimeinen mahdollisuus mennä.... ja silloin saatiin kuulla, että me emme pääse auringonlaskun aikaan sinne vaan vasta kolmen tunnin päästä! Meillä oli jo etukäteen ostetut liput, ne piti vain vaihtaa lippuihin, joilla pääsee hisseille. Ei se ihan sitten niin mennytkään, että etukäteen ostetuilla lipuilla pääsee mihin aikaan haluaa ylös. Ja vasta silloin kuulimme, että voi ostaa suoraan hissilippuja jollekin toiselle päivälle. Eli olisimme voineet mennä ekana iltana jonottamaan hissilippuja vaikka torstaille, kun olisi tämän taas ymmärtänyt. Vaikka kokemus sieltä ylhäältä oli hieno ja mahtava ja upea, jäi siitä kuitenkin huono maku. Luulen, että he, jotka menivät suoraan ostamaan lippuja, saivat paljon näppärämmin liput, kuin me, jotka olimme jo ostaneet liput aiemmin ja vaan vaihdettiin ne hissilippuihin.

Välillä tuli tunne, että jenkit voisi oikeasti käydä katsomassa esimerkiksi Suomessa tai muissa Pohjoismaissa, miten nämä asiat voidaan oikeasti organisoida paljon paremmin. Tuli vaan sellainen olo, että siellä todellakin oletetaan heidän tekevän kaikki juuri parhaalla mahdollisella tavalla vaikka meistähän se oli aivan naurettavan hölmöä. Siis kaikenlainen jonotus ja pyöritys. Näistä kuitenkin taas ymmärsi sen, miten hyvä onkaan asua Suomessa ja olla pohjoismaalainen vaikka täälläkään ei kaikki aina ihan hyvin pyöri. Silti paremmin kuin isossa maailmassa.

On tosiaan ensimmäinen kerta, kun katsoin Nyciä kriittisin silmin. Onhan se ihana paikka ja siellä on paljon kaikkea kivaa. Mutta eiköhän se tosiaan ole jo nähty. Riittää niitä kivoja paikkoja muuallakin. Kotoisessa Suomessa varsinkin. Eikä yhtään tunnu huonolta kotimaan matkailu tuon järkyttävän kokemuksen jälkeen, joka lentokoneessa oli. Siis molemmin päin lentomatkustaminen oli kamalaa. Varsinkin takaisin päin tullessa oli jo hyvin lähellä, että oksennan. Silloin päätin, että en hetkeen, vuosiin, ehkä enää koskaan, lennä kolmea tuntia pidempää koneella. Jos ollenkaan. Riittää tätä matkustamista ja tutkimista täällä kotonakin ja silloin reissuun pääsee koiran kanssa.

Yksi suurimmista ikävistä asioista oli tosiaan ikävä Lennyä. Miten typerää se olikaan, mutta silti. Aina on kuitenkin käydä kaukana, että osaa katsoa lähelle. Mietin tosin jo siellä, minkä ihmeen takia pitää lähteä ihanasta kodista pois, kun kerta rakastan hetkiä kotona ja maalla mökillä? Meillä on maailman ihanin arki, joten ei kai siitä pois tarvitse lähteä? Nyt menikin sitten kesän suunnitelmat uusiksi ja taidan tulla siihen tulokseen, että kesäreissuja ei Ruotsia ja Tallinnaa pidemmälle tule. Sinne pääsee laivalla eikä tarvitse olla montaa päivää. Sitten voi taas palata kotiin tai nauttimaan elämästä mökille. Minusta on niin tulossa mun faija. Isin tyttö siis. Ollaan kohta kuin kaksi marjaa ja nökötetään vaan mökillä hommia tehden ja marjoja keräillen <3

Mutta miten sitten käy kaiken ihanan shoppailun? Olen jo monen monituista vuotta ostanut vaatteeni vain ulkomailta, jolloin vältyn itseni kopioilta kaupungilla. Nyt ainakin tiedän taas jenkki kokoni, joten saahan niitä vaatteita tilattua netistä. Näin kai se pitää vaan ajatella. Nycissä oli silti huippua shoppailla. Hinnat olivat hyviä ja toivottavasti osasin ostaa laadukkaita tuotteita. Sen näkee, kunhan niitä vaatteita pääsee pikku hiljaa käyttämään.

Nyt te, jotka luette tätä ja olette menossa Nyciin ja odotatte reissua niin älkää missään nimessä antako tämän pilata sitä!! Kohde olisi voinut olla mikä vain ja olisin samaa mieltä. Ihan vaan sen takia, että matkustelu kaukomailla saa minulle nyt hetkeksi riittää. Nyci on herkullinen kaupunki, josta jokainen löytää itselleen sopivaa tekemistä. Nauttikaa!

Viikon 19 voimabiisi

Stone Souriin tutustuin sattumalta ja olisiko ollut vielä työkaverin kautta Helsingin-päivinä eli varmaankin vuonna 2006, koska sinä vuonna on ilmestynyt myös tämä Through the glass, jota kuunneltiin reissuissa työkaverin kanssa hyvin paljon. Nyt, kun tätä kuuntelee, tulee hyvä mieli ja hyvät muistot. Siispä, olkoon tämä viikko näiden hyvien muistojen viikko.

Chelsea Market

Erityisesti matkasta New Yorkiin haluan nostaa esille Chelsea Marketin. Se oli paikoista sellainen, joka jäi ehkä parhaiten mieleen. Edes High Line ei tehnyt niin suurta vaikutusta.. ehkä sen takia, kun vielä juuri mikään ei siellä kukkinut.

Olen innokas hippeilijä ja viherpiipertäjä ja lähiruokailija. Oman vatsaongelmieni takia ruokaan on tullut kiinnitettyä huomiota monta vuotta ja parasta vatsalle aina on lähiruoka ja suoraan tuottajalta saatu tuote. Chelsea Market oli sellaista täynnä. No siis ihan samalla tavalla kuin meirän Tampereen kauppahallikin.

Valitettavasti siihen aikaan, kun menimme, paikka oli AIVAN täynnä, emmekä kaikkia paikkoja viitsineet jäädä tutkailemaan siihen tungokseen. Onneksemme kuitenkin saimme ruokaa suht nopeasti. Olihan meillä taas kuitenkin pienehkö kiirus.... ihan vaan Top of The Rockin takia taas, muistaakseni. Otettiin suolaiset letut eli räiskäleet eli crepekset Bar Suzettessa. Ja ihmekös tuo, että jäi niin hyvin paikka mieleen, kun saatiin niin hyvää palvelua tummaihoisilta miekkosilta. Hihh. tuon tummemman ihon omistajat osasivat välillä pyöritellä ainakin tämän tytön sukkia jalassa ihan huolella. Crepes oli täyttävä, mutta valitsin hieman väärin, kun otin kinkkua väliin. Niin paljon kinkkua yhdellä kertaa ei tuntunut vatsassa hyvältä sitten lopuksi...mutta aluksi se oli taivaallisen hyvää! Ja tänne kyllä suosittelen myös menemään, mikäli vaan mahdollista. Tämäkin jäi niistä aiemmista ruokasuosituksista pois. Kaikkea, kun ei vaan pysty muistamaan.

Chelsea marketissa voisi viipyä pidepäänkin silloin, kun siellä ei ole tuollaista ryysistä kuin siellä nyt oli. Siellä jos jossain voisi haistella ja tunnelmoida newyorkilaista elämää. Ja mtä enemmän jotain viherpiipertäjien juttuja siellä on, sitä paremmin paikassa viihdyn. Ja se sisustus oli huikea. Tiiltä, rosoisuutta ja hienoja kauppoja. Juuri minun tyyliä!