keskiviikko 6. elokuuta 2014

Tarkemmin kesälukemisista

Huomasin, että monet ovat käyneet lukemassa postaukseni kesälukemisesta.
Siinä en kuitenkaan kertonut jostain omituisesta syystä tarkemmin kirjoista. Niinpä korjataan asia nyt. Tässä esittelyt kirjoista, jotka olisi tarkoitus lukea jossain välissä ja osa tietysti kesälukemisena.

Dr. Phil: Pidä huolta itsestäsi
Yhdenlainen self help -kirja. Kuka minä olen, mitä minä haluan? Mitä minun on tehtävä, jotta saisin taas elämäniloni takaisin? Kirjassa tavoitellaan oikeaa minäämme, jota emme ehkä ole uskaltaneet kohdata. Kirjassa on monia harjoituksia, joiden paperille kirjoittamisesta voi jälkeenpäin olla hyötyä.

En ole lukenut tätä vielä puoliakaan, mutta pidän Phillip C. Mc Grawin tyylistä kirjoittaa ja herätellä. Ehkä ei juuri tähän elämäntilanteeseen paras kirja, mutta varmasti herättelevä jossain määrin.






Liza Marklund: Ajojahti
Annika Bengtzonin seikkailut jatkuvat jälleen. Tällä kertaa seurattava tapaus tapahtuu Solsidanissa. Poliitikko Torsten Lerberg löytyy kotoaan kidutettuna, vaimo on kateissa ja lapset hoidossa muualla. Annikan oma elämäkin on heittänyt ympyrää ja uudet järjestelyt vaativat totuttelua jokaiselta. Suunnitelmissa saattaa olla myös muutto muualle. Selviääkö Lerberg? Herääköhän antamaan kommenttia? Saako Annika kirjoitettua luetuimman artikkelin joutumatta itse mukaan poliisitutkintaan? 

Olen lukenut tätä kohta 200 sivua. Hyvältä vaikuttaa ja vielä on sivuja yli sata jäljellä. Saa nähdä minkälaiset pyöritykset Annika saa tällä kertaa aikaan. Minulla tämä on suomeksi, mutta se on saatavissa myös ruotsiksi.


Donald Trump: Think Big
"Make it happenin business and life"
  • Momentum: the Big Mo. How to get it and how to get it back.
  • Revenge: how and when to get it (and why it's so sweet).
  • "I love you, now sign this!" Why contracts in business and personal life are so important.
  • Real-life stories from people who've applied the think BIG formula in their own lives.
Mikäli työttömyys iskee tammikuussa, luen tämän heti. Toivottavasti ehdin lukea jo ennen ja soveltaa Trumpin neuvoja työnhakuun. Donald Trump on yksi idoleistani ja tämä on ensimmäinen kirja, jonka häneltä luen. On hienoa päästä lukemaan miljardibisnestä pyörittävän ihmisen ajatuksia. Tästä kerron lisää ehdottomasti heti sen luettuani.



Peter Guralmick: Nuori Elvis: Viimeinen juna Memphisiin

Tarina jatkuu elämäkerran jälkimmäisessä osassa Elvis: Graceland.
Peter Guralnick tunnetaan monipuolisena ja oivaltavana amerikkalaisen kevyen musiikin historian. Teksti like.fi.

En ole tätäkään vielä aloittanut. Ystäväni suositteli tätä minulle ja otin vinkistä vaarin. Pidän elämänkerroista ja Elvis on yksi mielenkiintoisimmista persoonista historiassa.



Candace Bushnell: Summer and the City

Yksi sinkkuelämään alkutarinoista. Miten Carrie tutustuu ystäviinsä ja miten New York kohtelee heitä. Tapahtumat sijoittuvat 80-luvun New Yorkiin. Kirjassa kerrotaan myös Carrien matkasta kohti kirjailijaa.


Tämä lukeutuu hömppöhömppä-kirjoihin, joita luen aina silloin, kun itsetutkiskelu tuntuu ylitsepääsevän vaikealta tai haluan vain jättää aivot narikkaan. Toivon todella, että tämä saa minut myös nauramaan. Kirja, joka naurattaa, on hyvin terapeuttista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti