torstai 30. tammikuuta 2014

Me, my self and I

Itsetunto eli oman arvon tunto määrittää paljon sitä, onko ihminen henkisesti hyvällä vai huonolla puolella elämää. Mikäli itsetunto on maassa, ei voi odottaa, että henkinen kantti olisi kovinkaan vahva. Näin ainakin omalla kohdallani on ollut. Aina, kun on sattunut ja joku lyönyt maan rakoon kuin mitäkin muurahaista, on henkinen puoli todella väsynyt.

Body & Mind -projektissa yhtenä osuutena oli henkinen hyvinvointi ja itsetunto. Oli mahtava tunne päästä kertomaan, että minun itsetuntoni on hyvä. Oikeasti hyvä. En vihaa itseäni mistään kohtaa, miten voisin, jos treenaan. Treenatessa täytyy rakastaa jokaista kohtaa kropasta, jotta voi saada siitä vielä paremman ja jotta motivaatiota riittää jatkamaan. Minulla olisi mahdollisuus vihata jenkkakahvoja, koska sellaiset löytyy. Mutta miksi kuluttaa energiaa vihaamiseen? En usko, että negatiivisella ajattelulla pääsee mihinkään. Senpä takia olen opetellut rakastamaan itseäni tällaisena kuin olen ja kroppaan liittyvät ajatukset tulevat halusta tehdä muutosta parempaan elämään.

Vanha sanonta sanoo, että itseään pitää rakastaa ennen kuin voi rakastaa ketään toista. Se on täysin totta. Aiempien kokemusten myötä olen vihdoin päässyt pois synkkyydestä takaisin iloiseen aurinkoiseen omaan itseeni ja taas olen sitä mieltä, että olen rakas ja täysin kasvavassa iässä. Kasvu tapahtuu tosin vain pääkopan sisällä ja henkinen minä nousee suurempaan rooliin. Ihmisenä tuskin olen koskaan valmis ja aina pitää oppia uutta. Persoonaa ei voi muuttaa, mutta käyttäytymistä ja ajattelutapoja voi.

Muista rakastaa itseäsi!


2 kommenttia:

  1. On ihan kammottavaa muistella, miten ankara oli joskus itseään kohtaan. Aina oli joku kohta kropassa pielessä (mukamas), eikä mihinkään tyytyväinen. Vanhenemisessa on tosiaan se hyvä puoli, että ei keskity enää mihinkään pikkujuttujen kanssa nypertämiseen, vaan tärkeintä on kokonaisuus. Mitä sitten, jos vatsa ei ole ihan litteä, tai on vähän jenkkakahvoja. Pääasia on aina se, että on terve ja vartalo toimii. Pystyy juosta ja joogata ja hiihtää ja ties mitä. Ei se itsetunto ainakaan täydelliseen vartaloon saa perustua. Jokainen on hyvä ja arvokas sellaisenaan, treenasi tai ei. Mutta kehittyä voi aina! :)

    VastaaPoista