keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Halpa makkara

Tiedät varmaan sanonnan "katsoo kuin halpaa makkaraa"? En ole pitkään aikaan joutunut halvaksi makkaraksi muiden kuin koirani silmissä. Paitsi eilen. Kampaajalla.

Ensinnäkin, eikös kampaajalle mennä juuri siksi, että siellä voidaan hyvin ja saadaan hyvä mieli? tällä kertaa se ei pitänyt paikkaansa. Olen tässä reilun vuoden etsinyt itselleni kampaajaa eikä näköjään vieläkään löytynyt.

Kaikki alkoi mennä pilalle siinä vaiheessa, kun astuin kampaajalle sisälle. Yksi kolmesta sanoo moi. Ei muuta. Loput katselivat nenän varttaan pitkin eivätkä sanoneet sanaakaan. Katselin vähän ympärilleni ja etsin takilleni paikan ja jouduin hieman miettimään voiko sohvalle mennä istumaan, kun jonkun ruokailu oli selkeästi siinä kesken. Ei ollut muutakaan paikkaa eikä minulle mitään puhuttu, joten kävin siihen istumaan.

Kaiken tämän huonon käyttäytymisen jälkeen en voinut odottaa paljon hiuksiltakaan. Ja lopputulos oli jotain, mitä en edes pyytänyt. Olin sanonut, että vaaleaa raitaa, jotta saadaan oma väri piiloon. Lopputuloksessa oli kampaajan mukaan myös omaa väriä, kun se on niin kiva ja tuo syvyyttä. Otsatukkaa ei kuulema kannattanut leikata, kun se oli hyvä juuri niin miten se on. En sitten sanonut enää mitään, kun olin niin järkyttynyt jo siitä värjäyksestä ja toivoin vaan, että pääsen pian pois. Tänään käyn kysymässä jostain vartin aikaa, että leikkaa otsiksen. Roikkuva letti ei ole kovin nätti.

kuva: iskelma.fi
Sokerina pohjalla täytyy vielä mainita, että kampaaja hölötti siitä kuinka minulla ei ole punapigmenttiä, joten värjäyksessä pystyi käyttämään sitä ja tätä väriä. Olen viimeiseltä neljältä kampaajalta kuullut kuinka minulla on vahva punapigmentti. Onneksi ei värjätty kokonaan vaaleaksi, koska muuten pää olisi keltainen.

Ai niin, halpa makkara olin myös lähtiessäni, kun muut kuin oma kampaaja ei sanonut mitään. Paikan omistaja vaan räpläsi kännykkäänsä ja tuijotteli sieltä naama mutrussa.

Tilanteessa, kun toinen väkertää omaa päätä, en osaa sanoa etten pidä. Ravintolassa sentään sanon, jos jokin on vikana. Kampaajalla en pysty. En varsinkaan silloin, kun toinen on aivan liekeissä siitä, mitä on tehnyt.

Yritän nyt selvitä shokista ja etsiä tämän päivän 100happydays.com juttua. Katsotaan mistä se löytyy....

4 kommenttia:

  1. Voi ei, millainen kokemus! Hyvän kampaajan löytäminen tuntuu kyllä välillä joltain salatieteeltä :/ Minäkin olen pari kertaa lähtenyt kampaajalta ihan eri näköisenä kuin olisin toivonut... Mutta ei sitä jotenkaan kehtaa ruveta valittamaan. Joskus epäilen myös, että olen antanut epäselvät ohjeet. Vaikka ei kai sekään minun vikani ole?

    Toivottavasti pääset korjauttamaan asian! Hyvä tukka, parempi mieli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tästä lähin mennä jonkun kuvan kanssa, mikä miellyttää. Ja tästähän kampaajan ja asiakkaan välisessä suhteessa on kyse: viestinnästä ja ymmärryksestä. Ymmärtää, mitä toinen tarkoittaa ja osaa katsoa, mikä käy toisen tyyliin.

      Todella, hyvä tukka parempi mieli. Eiköhän tämä tästä!

      Poista
  2. Apua!! Hyvä kampaaja tosiaan kuuntelee asiakasta ja ehdottaa sen pohjalta. Jos asiakas ei halua omaa väriä, niin sitten sitä ei laiteta. Minusta hyvän kampaajan tulee sanoa silloin, jos asiakkaan ehdottama idea on oikeasti tosi huono. Mutta esim. otsiksen kohdalla se ei ole kampaajan päätettävissä leikataanko vai ei! MUR!

    Onneksi kuitenkin sait lopulta sen otsiksen muualta. Etsinnät kampaajan osalta jatkukoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, iso mur!! mutta eipähän tartte mennä sinne enää. Pari vinkkiä on tullut nyt... seuraavaksi kokeilen sitten niitä :)

      Poista