Riikka Pulkkisen uusin kirja Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän on hauska, kekseliäs ja ihan kuin omasta elämästä. Takakansi houkutti sen ostamaan ja kun näin, että siitä on tehty cd-versio Leena Pöystin lukemana, innostuin toden teolla. Päätin ottaa neljä levyä sisältävän boksin kainaloon ja matkustaa maalle kuunnellen tarinaa, eikä sitä ainaista musiikkia.
Olen päätökseen enemmän kuin tyytyväinen. En tiedä olisinko nimittäin jaksanut lukea Pulkkisen kirjaa loppuun asti, ainakaan näin nopealla tahdilla, mitä nyt kuuntelin sen. Ei mennyt kuin alle 500 kilometriä ja Iiris oli selvittänyt minulle elämäänsä ja naurattanut. Lopulta ehkä jopa ärsyttänyt.
Pidän kirjoista, joissa kieltä on käytetty hyvin ja oivaltavasti. Alkuun se oli kivaa, mutta saman toistaminen ja listat erilaisista mielikuvista sai lähinnä raivostumaan. Ajattelin muutaman kerran, että voisi jo mennä eteenpäin. Pointti on ymmärretty jo parista esimerkistä. Näin itseni jo hyppimässä kirjan sivuja eteenpäin, mikäli olisin tämän kirjan lukenut. Kuuntelulla selvisin ehkä vähemmillä ärsytyksillä kuitenkin.
Kirjan kuunteleminen sai minussa aikaan ihmeen. En stressannut enkä hermostunut liikenteessä. Muutenkin olo tuntui kevyemmältä, kun joku muu oli minulle tarinaa lukenut. Oliko tässä siis sama juttu, kun silloin lapsena vanhempien lukiessa satua? Siitä tulee hyvä mieli. Ei ollut väliä oliko kirja niin minun makuuni, mutta nyt se on kuunneltu ja siitä jäi kokonaisuudessaan hyvä mieli ihan vaan jo senkin takia, että se rauhoitti. Tuli siis oltua kuuliaisempi kansalainen ratin takana.
Minkälaisia kokemuksia sinulla on äänikirjoista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti