Sunnuntai on paras päivä viikosta, ainakin minusta ja uskoisin, että myös Lennyn mielestä. Tämä sunnuntai on ollut varsin mainio vaikka kello on vasta 11. Käytiin heti herättyämme parin tunnin metsälenkkillä. Kun haistelee keväisen metsän tuoksua, kaikki kiire, stressi ja huolet unohtuvat. Mieli virkistyy, kun tietää, että metsään jää monta sataa kaloria ja kunto nousee.
Ihanan aamulenkin jälkeen syötiin aamupala ja minä nautin pari kuppia kahvia samalla lehtiä lukien. Pinosta löytyi lukemattomia Mondoja, Meidän mökki, Viherpiha ja Maku. Siinähän se aamu hurahtaa kivasti, kun Spotify soittaa vielä ihanan leppoisaa musiikkia taustalla.
Sunnuntaisin kellolla ei ole mitään merkitystä. Ainostaan illalla ehkä, että muistaa mennä ajoissa nukkumaan. Muuten on ihan sama milloin herää ja tekee mitäkin. Ihanaa aikataulutonta elämää!
Mikä on sinun lemppari viikonpäivä ja miksi?
Aikatauluttomat päivät on parhaita! Mulla se yleensä onnistuu vaan lomalla, joskus toki viikonloppuisin. Anna Perhon mukaan viikossa pitäisi olla yksi päivä, kun ei ole mitään ohjelmaa... Voin niin aistia sun fiiliksen ja pitkät kiireettömät aamulenkit koirien kanssa on parhautta <3 Viikon paras päivä on lauantai, kun on hyvin nukkunut, eikä tarvi illalla katsoa kelloa, mihin aikaan menee nukkumaan.
VastaaPoistaTotta tuo, että lauantaina ei tarvitse miettiä sitä nukkumaan menoa. Voi nukahtaa koska lystää ja sehän on kivaa :) Vai viikossa yksi päivä.. hmm :D miten tuntuu, että aina sitä vaan kerää ohjelmaa ja vaikka onkin kivaa ohjelmaa niin silti. Tuohon voisi koittaa pyrkiä. Sunnuntai = ei ohjelmaa.
Poista