"Ei ole kauniimpaa eikä väkevämpää tunnetta kuin ihmisen ikävä toisen
luo. Elämä saa mielen siitä, että eletään yhdessä. Ilot
kaksinkertaistuvat ja surut puolittuvat niistä puhumalla. Yhteiset
muistot tekevät vahvaksi tulevaisuuden varalle."
Nyt on maailman kovin ikävä. Lenny jäi maalle ja minä olen yksin kotona. On niin paljon reissutöitä tällä viikolla, että oli parempi jättää Lenny maalle mummolaan. Nyt toisen ei tarvitse kärsiä matkustamisesta ja pahasta olosta. Onneksi oli paikka, minne jättää.
Tämä on vaan inhottavaa ja tiedän pojallakin olevan ikävä minua. Ja nyt kaikki tietysti ajattelee, että hullu koiranainen. Mutta minkäs sille voi. Toinen on maailman rakkain ja tärkein. Onneksi oma ikävä ei tunnu niin pahalta sitten, kun ajattelee asiaa oikeasti toisen kannalta. Lennyllä on nyt hyvä olla. Saa juosta ja uida maalla niin paljon kuin tykkää. Toisaalta, tiedän että kun päästään sitten parin viikon päästä kotiin kaksistaan, on hän niin väsynyt, että nukahtaa heti, kun päästään ovesta sisälle. Maalla on niin monta asiaa, mitä pitää vahtia ja pitää huolta ettei päivällä ole mitään mahdollisuutta nukkua.
Tuo lause, joka alussa lukee, on täysin totta. Vaikka nyt kyse onkin koirasta eikä ihmisestä, on Lenny minulle juuri hän, jonka kanssa ilot ovat tuplasti paljon parempi ja surut vähenee, kun toinen nuolee kyyneleitä poskelta.
Oikea ystävä.
Et ole hullu koiranainen :)
VastaaPoistaLemmikit on ihan super tarkeita, ja oikeita ystavia <3
Tää taas sekoilee jotain eikä anna mun kirjoittaa vastausta. Mutta siis niin ne kyllä on, parhaita <3
Poista