Lupaukset ovat tarkoitettu rikottavaksi? No ei kyllä. Mutta tämän lupauksen, vannomukseni rikon tänä vuonna pariin otteeseen.
Aion lentää lentokoneella.
Vannoin Nycin jälkeen etten aio lentää mihinkään nyt ollenkaan. Ei pysty, koska koneessa tulee niin paha olo eikä vaan ole minua varten. "Koko loman aion vaan harrastaa kotimaan matkailua", muistan sanoneeni. Aion harrastaa kotimaan matkailua, se ei ole muuttunut mihinkään. Mutta aion kyllä käydä lomalla vähän lentokoneella...Tukholmassa. Ajattelin, että tunnin lento ei voi olla niin paha kuin 10 tuntia. Ja Ruotsi-ikävä on muuttunut hurjan isoksi, joten pakkohan sinne on vaan päästä.
Toki. Tänä kesänä olisin halunnut myös matkustaa rakkaan ystäväni luo Eindhoveniin, mutta ehkä ensi kesänä. Ja ehkä ensi kesänä myös se Italia, jossa olenkin ravannut jo melkein kyllästymiseen asti. Mutta vain melkein. Onnekseni ystäväni Alankomaista ja Italiasta tulevat käymään Suomessa, joten ainakin heidät kuitenkin näkee tänäkin vuonna.
Toinen lupausten rikkominen tapahtuu, kun lennän Lontooseen lokakuussa. Siellä esiintyy In Flames ja ystäväni pyysi minua heidän reissulleen mukaan. Se oli kivasti tehnyt ja tähän kutsuun oli pakko tarttua. En ole koskaan käynyt Lontoossa ja halusin kuitenkin tänä syksynä nähdä In Flamesin jossain. Lontoo on oikein mainio paikka siihen!
Että sellanen lupausten rikkoja täällä....
Vau, Lontoo!
VastaaPoistaJa hei, pian nahdaan <3
Joo, Lontoo on kyllä mielenkiintoinen. Tai se mielenkiinto tarttui muhun heti, kun päätin että lähden ;) Ihanaa, kun nähdään <3
VastaaPoista