tiistai 19. marraskuuta 2013

Tiedä tunnelukkosi

Löysin netistä tunnelukkotestin. Tietysti tein sen heti ja odotin vastausta mielenkiinnolla. Arvattavissa oli, että tunnelukkoja löytyy, mutta vastaukset olivat silti aika yllättäviä.

Erittäin vahvoja tunnelukkoja oli kaltoin kohtelu, uhrautuminen ja tunnevaje. Kun taas oikeutus, alistuminen, kietoutuneisuus, vajavuus, pessimistisyys ja riippuvuus saivat tuloksen: ei tunnelukkoa. Eli siis mitä?! Testin lopussa oli kerrottu, mitä voimakkuudet tarkoittavat. Erittäin vahva tarkoittaa, että tunnelukko ohjaa elämääsi voimakkaasti ja laaja-alaisesti. Siis tunnevaje ja uhrautuminen ohjaavat elämääni voimakkaasi.

Mikä uhrautuminen?

Olet oppinut huomioimaan toisten tarpeita herkästi ja niinpä omat tarpeesi jäävät helposti sivuun. Jos asetat omat tarpeesi etusijalle, tunnet todennäköisesti syyllisyyden tunteita. Uhraudut, jotta et joutuisi kokemaan syyllisyyttä siitä, että et ole huomioinut riittävästi toisia. Uhraudut omasta tahdostasi, et toisten vaatimuksesta, koska muiden tarpeet yksinkertaisesti ylittävät omasi.

En silti ymmärtänyt, miten tämä liittyy minuun.


Pitkään jatkunut uhrautuminen johtaa kuitenkin siihen, että alat itse voida huonosti. Toisten jatkuva huomioiminen alkaa väistämättä herättää väsymistä, turhautumista ja suuttumusta, jota kuitenkaan et halua ilmaista avoimesti. Ilmaiset vihaasi passiivisesti, vaikkapa ottamalla etäisyyttä tai mököttämällä. Jos koet mitätöintiä, saatat kostaa etkä koskaan enää anna mitään.
Toiset viihtyvät hyvin seurassasi, koska huomioit heidän tarpeitaan. Saatat tuntea vetoa tarvitseviin ja riippuvaisiin ihmisiin, joiden tarpeita voit loputtomiin täyttää. Viestit toisille, että sinulla ei ole tarpeita tai että ne eivät ole tärkeitä. Läheisesi pitävät sinua vahvana ihmisenä, joka on tottunut pärjäämään itse.
Sitten alkoikin jo vähän hälyyttää. Tämä kuitenkin on vähän ristiriidassa sen kanssa, että uhrautuja ei puhuisi omista asioistaan vaan kuuntelisi toisten murheita. Minulla on aina niin paljon kerrottavaa, että ei meinaa päivä riittää kertomaan.  Kuuntelen myös, jos toisella on kerrottavaa, mutta usein tuntuu, että harvemmin kenelläkään on enää kerrottavaa, kun aina sitten aloitan sen puhetulvan. Opettelun paikka, siinäkin. 
Uhrautumisesta kertova viimeien lause on kyllä totta. Läheiset pitävät minua vahvana, koska olen tottunut olemaan yksin ja pärjään aina. Se nyt ei varsinaisesti varmasti ole lukko, mutta kieltämättä, aika herkästi mökötän ja parisuhteessa laitan herkästi toisen tarpeet omieni edelle. Siinä onkin iso pala opeteltavaa.

Minkälaisia lukkoja sinulta löytyy? tunnistatko niitä?

Tämä testi kannattaa varmasti tehdä puolen vuoden - vuoden päästä uudestaan ja verrata tuloksia. Jospa vaikka erittäin vahvat lukot olisivat hävinneet.

Ps. fontti kenkkuilee. Ärsyttävää lukea sataa eri fonttia yhdessä postauksessa. Mutta nyt en osaa korjata. Anteeksi.

2 kommenttia:

  1. Mulla suurimmat haasteet on alistumisessa ja hyväksynnän haussa. Mut on liian kiltiksi kasvatettu, mutta olen ihan tietoisesti pyrkinyt siitä liiallisesta kiltteydestä pois. Ja myös onnistunut. En sentään ole kenellekään mikään kynnysmatto ja mua on turha yrittää hyväksikäyttää.
    Haluan olla mukava ihminen ja välttää niitä konflikteja. Pitäisi vaan muistaa, ettei maailma poistu radaltaan, vaikka joskus sanoisi jollekin päin näköä, että haista paska! :D On kans mieletön paradoksi, että "Vaikka et pitäisi jostain henkilöstä, haluat kuitenkin että hän pitää sinusta". Tuota olen usein miettinyt. Miksi ihmeessä jonkun pitäisi tykätä musta, vaikka tunne ei ole molemminpuolinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luitko kaikki, mitä alistuminen ja hyväksynnän hakeminen tarkoittaa? Se on hyvin valaisevaa :)
      Mukava kuulla, että tiedät jo, mitä pitäisi parantaa. Siitä se lähtee, parempi elämä :) Juuri niinhän se on, että kaikkien ei todellakaan tarvitse tykätä..puolin eikä toisin. Pääasia, että tulee tarpeen tullen toimeen :) en ainakaan itse jaksa yrittää miellyttää esim. kaikkia työkavereita. Jos ei tykkää niin ei tykkää, ei jaksa kiinnostaa ;)

      Poista