lauantai 29. maaliskuuta 2014

Viikonlopun pakkausurakka

Tältä näyttää matkalaukku tällä hetkellä.



Lenny oli sitä mieltä, että hän lähtee mukaan ja laittoi hirven laukkuun. Reissuun on siis vielä 13 päivää, mutta tajusin eilen illalla, että ensi viikko on mun vika viikko kotona, joten pakkaus on aloitettava. Viikolla on niin paljon aina kaikkea ettei pakkaus onnistuisi mitenkään. 

Olen niin kova stressaaja, että johan tästäkin piti melkein tehdä paniikki, kun en ollut laskelmoinut tätä ja tuli kuin yllättäen. Mutta taas oli paikka kehittää itseään ja lopettaa turhasta stressaus.

Ei tässä oikein mitään ajatusta koko pakkauksesta ole, kun tekisi mieli jättää omat vanhat rytkyt kotiin ja ostaa kaikki Nycistä. Eihän näin kuitenkaan voi tehdä, joten nappasin mukaan pari t-paitaa, pari pitkähihaista ja yhdet farkut. Kengistä tulee vielä ongelma, koska aion ostaa sieltä tennarit ja mun kamalat tennarit ei kyllä voi lähteä mukaan. Niin milläs sitä sitten kävelee?! Tätä ehdin vielä pohtia muutaman päivän ja varmasti pääsen johonkin ratkaisuun. 

Tästäkin siis piti kuitenkin tehdä ongelma. Mun täytyy selkeästi matkustaa enemmän niin alkaa nämä pakkaamiset sujua. 

6 kommenttia:

  1. Hirvi mukana :) Voi Lennyä :) liikuttavan suloista! Huiii matkalaukun pakkaus on matkustelun ainut nurja puoli... Mähän "pääsin" kaiken vaivan jälkeen vielä heti shoppailemaan kun matkalaukut oli sen 4 päivää hukassa.. Hih :)

    Terkuin auringonkukka1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehh, no se on totta, että pääsit shoppaamaan, mutta jos on käyttänyt paljon aikaa pakkaamisen miettimiseen, on ikävää kun laukut katoaa. Mä koitan aina miettiä noi pakkaamiset sillä ajatuksella, että jos laukku häviää niin.... Mutta nyt saa luvan olla häviämättä! ;)

      Poista
  2. Pakkaamista helpottaa, kun tekee listan mitä ottaa mukaan ja sitten vaan ruksii paperille sitä myöten kun kamat on laukussa. Ja kun ottaa helposti toisiinsa sopivia vaatteita mukaan. Loput voi sitten shoppailla perillä ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tein listan. Aina teen. Sehän tässä olikin, että sit kun listaa ei ollutkaan tehtynä ja tajusin, et pakkaus täytyy aloittaa, iski paniikki :D Sit aloin tehdä sitä listaa ja mitä siihen tuli "öö, alusvaatteita. öö...Farkut.. öö.." :D ongelman tästä teki siis se, että haluan ostaa kaikki vaatteet sieltä..mut silti täytyisi jotain ottaa mukaan, jos ei heti ekana päivänä edes käy shoppailemassa :D toi helposti toisiinsa sopivia vaatteita..öööh :D mä tartteisin sut katsomaan sen. Olisi pitänytkin ottaa skype-yhteys ja olisit voinut katsoa käykö vai eikö :D

      Poista
  3. Ens kerralla sit skype-yhteys! ;) Joskus se vaatteiden+kenkien+laukun yhteensopivuus tuottaa tuskaa jopa itselleni. Kun ei viitsi kymmentä paria kenkiä ottaa mukaan :D Hmm, hymiötä yritin tohon edelliseen kommenttiin, mutta jotain kysymysmerkkejä tuppasi tulemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärsin ne hymiöt, koska ainahan puhelimet tekee tuota, jos yrittää syöttää valmiita hymiöitä ;) Eli kysymysmerkit luettu oikein :D

      Poista