tiistai 29. heinäkuuta 2014

Viikonlopun jälkipyykki

Viime viikonloppu oli mitä mainioin. Aiemmin jo infosinkin, että helteinen muutto oli merkitty kalenteriin ja se me myös tehtiin. Perjantaina puoliltapäivin alettiin roudaamaan kamoja Helsingistä Espooseen ja oltiin niin tehokas tyttökaksikko, että lauantain viralliselle muuttopäivälle ei jäänyt juuri roudattavaa. Niinpä ystäväni perui suurimman osan muuttoavusta ja totesi vain, että tehotytöt kantoi sohvan ja sängyn kolmanteen kerrokseen, joten apuja ei juuri enää tarvita. Hah, mainiota! Sitä todella pärjää ja pystyy tekemään melkein mitä vain, kun vain päättä niin.

Lauantaina saimme seuraamme vielä yhden ystävän ja muuton jälkeen kävimme uimassa Espoon Haukilahdessa. Ei ollut parempaa kuin skoolata rannalla (okei, skumppa olisi ollut parempi) tukka märkänä ja katsoa ihanaa merinäkymää! En ole koskaan pystynyt päättämään kumpi on ihanampi meri vai järvi. Molemmissa on omat hyvät puolensa. Tuolla hetkellä meri-ilma teki terää ja fiilis oli katossa. Siitä olikin hyvä jatkaa ja käydä vähän tanssimassa illalla livebändin tahtiin.

Loistava viikonloppu, stressi tiessään ja työviikko tuntuu vain palalta kakkua! Ihanaa loppuviikkoa kaikille.






2 kommenttia:

  1. Jee, kiitos vielä avusta!! <3 <3 -Tehotyttö nro 2.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania nämä ystävien kommentit. On mukava nähdä, että näitä lukee myös muutkin kuin robotit :) ps. sä olit tehotyttö nro 1 ;)

      Poista